Joukahaisen ja Väinämöisen kragis tien herruudesta, johti kinasteluun kumman olis annettava tietä toiselle. Joukahainen, jolla oli suuret luulot itsestään, haasto Väinämöisen tietoskabaan. Joukahaisen tiedot oli nippelitietoo vanhan gurun tietojen rinnalla. Kun Joukahainen alko syöttää pajunköyttä osuudestaan maailman luomisessa, oli peli kaput. Jokke uhos vielä sjungaavansa Väiskin siaksi sikolättiin! Silloin Väinämöisen käämit kärtsäs ja se alko laulaa loitsujaan. Lauloi Joken muniaan myöten suohon, silloin Joukahainen alko skagaa tosissaan, ja pyys armoo, luvaten jopa parhaat jousipyssynsä Väiskille. Väiski ei taipunut vaan laulo Joukahaisen aina vaan syvemmälle suon silmään. Jatkuu…
Väinämöinen
Joukahainen IV
Joukahainen yhä aneli:/” Olis mulla pari venettä,/
tosi makeeta purkkaria,/ eka on soukka ja sulava,/
vankka on vesillä toinen ./ Ota kumman vaan haluat!”
Sanoi vanha Väinämöinen:/ ”En huoli sun botskejasi/
kelpuuta sun purkkareitas,/ On botskeja rannassani,/
joka säällä kulkijoita ,/aallokoissakin vakaita.”
Juuttui Jokke sisälle suohon,/ puristuksiin maan sisähän.
Hädissään jo Joukahainen,/ tarjoaa nyt jo hestikoita /
tuliharja tammojansa,/ yhtä huippu juoksijaansa,/
toista työhevostaan parasta.
Eipä huoli Väinämöinen,/ ei kä huoli hestikoita./
Ota vastaan tarjottuja,/sukkajalkoja suvaitse,/
”On mulla paremmat tammat,/ hyvin syötetyt hevoset,/
liinaharjat jalorotuiset,”
Lauloi Jokke Joukohaisen,/ sjungas vieläkin alemmaks./
Pyysi nuori Joukahainen:/” Kuule suuri tietoniekka,/
peru jo guru sanasi/ annan kauniit kultanikin,/
hopeat saat kaupan päälle./Faijani krigusta tuomat,/
sotasaaliit arvokkaimmat.”
Sanoi nyt Väinämöinen:/ ”En huoli hopeitasi,/
enkä kultakorujasi,/ on niitä liiaksi minulla./
Hopeoita laari täynnä ,/kultaa ja koruja aitta.”
Lauloi taas alemmaks miehen,/ suohon Jokke Joukahaisen.
Anoi nuori Joukahainen./Pyysi – nyt jopa rukoili:/
”Sinä suuri Väinämöinen,/ autathan jo pois miehen,/
kiskaise minut pois täältä./ Saat koko himani siitä,/
ota vaan kaikki aumanikin,/ ja hyvät peltoni lisäksi!”
Sanoi vanha Väinämöinen:/ ”En kotiasi halua,/
enkä kaipaa peltojasi,/ on peltoja tarpeeksikin,/
laumoja omaksi tarpeiks.”/
Lauloi jokke Joukahaisen,/ sjungas vieläkin alemmaks.
Jo tunsi loppunsa tulevan,/ luuli Kuolon korjailevan,/
kundi parka suon sisässä,/ Jokke paikassa pahassa,/
suuta myöten sammalissa./
Sanoi Jokke Joukahainen:/ ” kuule viisas Väinämöinen,/
pyydän armoa sinulta./ Vendaisit loitsusi takaisin,/
mitätöisit taikasanas,/opastaisit pois rämeestä.”
Anja ”Rantsu” Rantamäki