Sinä lauantaina perheemme poistui aamulla Prahan luukusta. Kuumaa vodaa, kaasua safkanlaittoon ja lämpöä kämppään oli piisannut meille koko reissun ajan Euroopan energiakriisistä ja kiivaista kauppaboikoteista huolimatta. Toki fönäreistä veti ja eteinen oli galsa kuin hilloklitsu. Stare Mestossa Raatihuoneen ympärillä raflojen terasseillakin turistit tarkenivat, koska lämmityksestä ei pihdattu. Nestekaasulämmittimet hehkuivat alinomaa punaisina. Merkillistä energiansäästöä.
Etenimme kohti Masarykovon stogesteissiä. Ruipelo ei goisannut tänään vilttiinsä kääriytyneenä Havličkovan metroliittymän eteisen galsassa nurkassa. Minne onneton siipirikko katuvarpunen oli flygannut? Kävimme Arskan kanssa seuraavana päivänä viemässä nukkuvalle kundille muutaman kolikon. Herättyään Ruipelo tsiigasi meitä pelokkaasti ruskeilla silmillään, otti fyrkat handuunsa, nyökkäsi nopeasti ja hilautui takaisin syvälle huopasarkofagiinsa.
Mutsi, faija ja kundi ylittivät Hybernskan. Kutosen spora kolisteli kapeassa katurännissä. Tutkimme Dlátždenalla tovin sporttiliikkeen ja cd-divarin fönäreitä. Arska ja minä pysyimme kuitenkin uskollisina vinyylimiehinä. Bakelsi- ja smörgarikahvilassa sekä sushilassa valmistauduttiin jo uuteen päivään. Useat baarit avaavat uksensa vasta iltapäivällä. Kivibyggien varjossa blosasi kostean kylmästi. Jengiä värjötteli vähän liikenteessä.
Olvia suovat kuppilat pysyivät vielä bosessa. Korttelien perinteiset rukoushuoneet – oluttuvat – ovat harventuneet uhanalaiseksi lajiksi Prahassa. Kukaan ei kuittaa pivolassa enää bissen määrää viivakoodilla papruliuskaan. Saapuessani stogella elokuussa 1978 Prahan päästeissille askeleeni veivät minut kolpakolle lähimpään eloisaan, röökinsavuiseen ja maltaalle dunkkaavaan, täyteen pivniceen. Mesta oli pyhitetty Staropramenille, rommille ja slibarille (luumuviinalle). Skrodet starbat kantoivat tarjottimilla lasteittain tuoppeja ja brenkkua pöytiin. Pitkä stogematka Varsovasta Prahaan oli kuivannut lutkun. Se synnytti moniviivaisen janon. Tykästyin välittömästi oivasti pantuun prahalaiseen Staropramenin olueeseen.
Jindřišskan sporapysäkillä stondaili paljon porukkaa. Lähtevän ysin sporan dörtsit sulkeutuivat. Iso figeli- ja torviorkka venttasi skurua. Bändi oli matkalla johonkin bileisiin. Päätimme jatkaa reissua jalan. Ohitimme Jindrišskan korkean kivisen raflatornin. Valuuttakiskojen kurssit valotauluilla vaihtelivat melko vähän. Muchan museo väijyi Panskan poikkikadulla. Bunkkasimme viime toukokuussa lentsikan äkillisen aikataulumuutoksen takia yhden yön hotskussa näissä maisemissa.
Vaclavske Namestin risteys aukeni eteemme. Vasemmalla mäen päällä näkyi kansallismuseon kivilinna. Hepan selässä tsittasi Pyhä Venceslaus kuten ennenkin. Pyhää miestä tuskin innosti ympärillä rehottava kulutusjuhla. Pitkällä 60 metriä leveällä baanalla vilinä ja vipellys olivat jo alullaan. Erilaiset miekkarit ja yhteiskuntaa järisyttävät tapahtumat keskittyivät mieluusti tänne. Můstekin metrosteissiltä pääsi keltaiselle ja vihreälle metrolinjalle reissaamaan ympäri stadia. Vanha perävaunullinen ysin spora stoppasi Vodičkovalle.
Me päätimme oikaista snadisti ja käännyimme aukion alkupäähän. Suunnistimme Palac U Styblun kauppatunnelin sisäänmenoon. Emme slumpanneet tällä kertaa messiin Napolin lättysiivuja. Kauppa- käytävän päässä ammotti fransiskaanien puutarhan rautaportti. Ohitettuamme sen asetuimme huilaamaan kotvaksi puupenkille korkean lehdettömän ruusuaidan varjoon. Puistossa hengailee helteellä paljon jätskin ahmijoita ja janoisia prahalaisia. Skoudet eivät tykkää kaljan litkijöistä. Puidessa kasvoi suorakulmaisiksi saksittuja havupensassokkeloita. Kauniin puiston toisesta päästä pääsi Pasaz Nakupnin käytävän kautta Jungmannovalle.
Pian käppäilimme tutulla Vladislavovalla. Kadun alla ja sen lähiympäristössä sijaitsi 1200-luvun alkupuolella juutalaisten hautausmaa. Tämän vuoksi oli varsin luontevaa, että kirjailija Franz Kafkan pälyilevä teräselementtipää kääntyili ajoittain eri suuntiin samalla kadulla toimivan kauppakeskuksen piha-aukiolla. Ostarin -1-kerroksessa toimii siisti invaveski sekä sen botnessa Narodni Tridan metroasema. Spalenan sporapysäkillä kauppiksen lipan alle oli simahtanut jalaton äijä pyörätuoliin. Alue kuului starban pummausreviiriin. Ukolla oli tapana kelata aamuisin Narodnin ylitse ihmisten pariin hankkimaan lisuketta elämäänsä. Tuttu ysin spora ohitti meidät jälleen kerran.
Kurvasimme Narodnille oopperan suuntaan. Taivaalta hilseili hennosti snögeä. Ohitimme Rock-Cafen ja Jazz-klubi Redutan. Olimme piipahtaneet edellisenä päivänä Arskan kanssa rockluolassa pilsnerillä ja kolalla. Päivän koitokset olivat tiskillä vasta itämässä. Kyypparit virittivät vehkeitään. Kaljatynnyrit kolisivat tahmealla lattialla. Kylmäkalusto surisi ja naksutti. Led Zeppelin moikui taustalla vielä vienosti. Seinä ympärillämme ja katto päällämme olivat spreijattu mustalla rajatuiksi kukertavan keltapunaisiksi kiharoiksi. Siemailimme juomiamme punaisella seinäsohvalla. Edellisen illan mäskinen dunkkis tunkeutui hajuaistimeeni. Roudarit alkoivat roudata bilikastaan styrkkareita, kajareita, piuhanippuja, mikkejä, rumpusettiä ja skittakoteloita klitsuun. Me imaisimme blossit klubifiilistä ja kiipesimme portaita ylös handu handussa takaisin maan kamaralle.
Perheemme astui sisään Cafe Slaviaan kansallisteatteria ja oopperaa vastapäätä. Hovimestari ohjasi mutsin, faijan ja kundin kulmasohvapöytään. Ikkunapylväisiin oli kiinnitetty oopperadiivojen, ohjaajien ja kapellimestarien valokuvia. Arskaa kiinnostivat enemmän kuitenkin Narodnilla skujaavat sporat. Naapuripöydissä herkkuhaarukat nokkivat antaumuksella leivoksia lasisilta aseteilta kitoihin. Tilasimme vaimoni kanssa kolpakot ja Arskalle cappucinon. Esteettömyys ei ole prahalaisen elämän kulmakiviä. Tämän hiffasin laskeutuessani Arskan kanssa kuselle kahvilan klitsukerrokseen, kavutessamme Malotranskasta kivettyä Nerudovaa pitkin Prahan linnaan sekä hissien, luiskien puutteena ja jyrkkien liukuportaiden huimana kiitona metroasemilla.
Ylitimme v. 1901 avatun Legioonan sillan. Sillalla on ollut useita eri nimiä kuten keisari Franz Joseph 1. silta. Vuosina 1960-1989 sitä nimitettiin Toukokuun 1. päivän sillaksi. Sillan vihreissä lyhtypylväissä, joiden varassa sporien ilmajohtimet killuivat ylhäällä, oli upeita työläisaiheisia korkokuvia. Kauniin kivisen holvisillan alapuolella lepäävä kapea Strzeleckin saaripuisto oli vielä tyhjillään. Oikealla kauempana Vlatavan ylitti Kaarlensilta. Sporakuskit innostuivat sillalla aina kaahailemaan. Virroittimet kipinöivät illan hämyssä. En tiedä, oliko Havličkovan Ruipelo koskaan haaveillut skidinä sporakuskin urasta? Minulla oli käynyt nuorena kundina armottoman hyvä mähis päästessäni Linnan Päikän jeesaamana 1970-luvulla kolmena kesänä huoltamaan Stadin keltavihreitä sporia Koskelan varikolle.
Neuvostoliittolainen kirjailija Konstantin Paustovski puntaroi kirjailijan onnea v. 1956 ilmestyneessä teoksessaan Kultainen ruusu: Kirjailija Prišvinin mukaan ”suurin onni kirjailijalle ei ole pitää itseään ainoalaatuisena ja yksinäisenä, vaan olla samanlainen kuin kaikki muutkin ihmiset.”
Teksti ja kuva : Matti Laitinen
vanhukainen ja rauhanmies
maaliskuussa 2023 Prahassa