Korkeasaaressa on testattu ensimmäistä kertaa etäopastusta. Siinä ryhmä istuu omassa olohuoneessaan ja opas kiertää samaan aikaan eläintarhaa kameran ja mikrofonin kanssa. Ajatuksena oli tarjota iltapäivätoimintaa hoiva- ja palvelukodeissa asuville vanhuksille.
Ensimmäiselle opastukselle osallistuttiin Sammatissa ja Noormarkussa. Kahdessa hoivakodissa oli yhteensä 21 katsojaa, jotka seurasivat suorana televisiosta, kun kamerakypärällä varustettu henkilö ja opas kiersivät Korkeasaarta tunnin verran. Hoivakotien asukkaat pystyivät myös keskustelemaan puhelinyhteyden välityksellä etäoppaiden kanssa. Videokuva ja ääni lähetettiin 4G-yhteyttä hyväksi käyttäen.
Kierros oli suunniteltu etukäteen toivottujen kohteiden mukaan: eläintarhan historiaa jääkarhuista, amurintiikeri ihan vierestä, berberiapinoiden takatilaan kurkistus ja jännittävä yllätys eli madagaskarilaisen sihisevän torakan esittely.
Palaute kierroksesta oli kiittävää – vanhukset tykkäsivät ja heidän mielestään tällaista voisi olla enemmänkin. Etenkin historia ja kissaeläimet kiinnostivat. Oppaan ja ryhmän välille toivottiin vielä lisää vuorovaikutteisuutta. Tekniikan osalta ensimmäinen kokeilu onnistui hyvin – joskin se vaatii vielä jatkokehitystä.
Etäopastuspalvelun luoneet Jani Korpela ja Teddy Grenman jatkavat kokeiluja ja kehittävät tekniikkaa. Idea on heidän mukaan vapaasti jatkokehitettävissä hyvinvoinnin lisäämiseksi. Erityisen antoisaa etäretkeily on varmasti liikuntarajoitteisille tai kaukana Korkeasaaresta asuville ihmisille. Osallistujat voisivat olla myös esimerkiksi päiväkoti-ikäisiä lapsia.

