Jätkänsaaren vartija

Saaren asutushistoria alkaa 1800-luvulta. Vuonna 1865 Jätkäsaaressa oli kirjoilla vain parikymmentä vakituista asukasta pienissä mökeissään. Enemmänkin saari toimi herrasväen ”huvilakaupunkina” ja helsinkiläisten virkistysalueena. Kesäisin siellä uitiin ja talvella laskettiin mäkeä. Satama päätettiin rakentaa Jätkäsaareen v. 1911, mutta silti vielä v. 1916 kaupunki rakensi sinne uimalan, joka tosin jouduttiin purkamaan jo 3 vuotta myöhemmin. Sataman rakennustyöt aloitettiin v. 1913 ja saari yhdistettiin mantereeseen leveällä sillalla, jonka keskellä kulki myös rautatie. Sitä pitkin vuonna 1890 rakennetun satamaradan[3] uusi haara kulki saareen ja satamaan valmistui pitkä laituri. Liikennöinti radalla alkoi 1916. Viereiset Hietasaari ja Saukko (josta oli louhittu kiveä mm. Uspenski’n katedraalin rakentamiseen) sulautettiin tasoittamalla ja täyttämällä Jätkäsaaren satama-alueeseen. Koko tämän yhtenäisen alueen nimitys Jätkäsaareksi vakiintui v. 1928 lähtien. 1930-luvulla Länsisatamaksi kutsuttu alue jakaantui kahteen osaan: valtameriliikenteen linjalaivoille varattuun Hietalahden satamaan ja Saukon hiilisatamaan, joka oli avattu 1925. Ennen sotia alue oli hyvää vauhtia kehittymässä Helsingin suurimmaksi satamaksi. Maailmansota keskeytti tämän kehityksen ja 30-luvun huippulukemiin päästiin uudelleen vasta v. 1955.

Liikenteellisesti satama oli Helsingin suurin 1960-luvulta lähtien, ja laajentaminen jatkui 1970-luvulla. Aluetta laajennettiin edelleen merialueita täyttämällä, ja kun myös osa Jätkäsaaren pohjoispuolella sijainneesta lahdesta täytettiin, Jätkäsaari muuttui suureksi niemksi. Seuraavina vuosikymmeninä Länsisataman liikenne kasvoi äärirajoilleen. Juna- ja rekkakuljetukset satamasta ja satamaan alkoivat käydä ylivoimaisiksi keskustan liikennejärjestelyiden näkökulmasta. Lähes 100-vuotiaan sataman oli aika muuttaa väljemmille vesilleVuosaareen. Viimein, marraskuussa 2008 ympyrä sulkeutui: tavaraliikenne siirtyi kokonaisuudessaan Vuosaareen ja vain Viroon (lähinnä Tallinnaan) suuntautuva henkilöliikenne jäi Länsisataman Länsiterminaaliin. Entisen valtavan konttisataman tilalle ryhdyttiin rakentamaan uutta asuinaluetta. Viimeisetkin ratakiskot purettiin alkuvuodesta 2009 ja entiseen satamaradan kuiluun rakennettiin baanaksi kutsuttu kevyen liikenteen väylä.[2]

– lähde: Wikipedia

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *