Stydi Jyygeli

FAIJA, ANNA MEILLE JOULU,

…on vaihtoehtoinen joululaulu, joka kertoo tuon suuren juhlan ei niin kovin juhlavasta kääntöpuolesta. Joulu on monille ihmisille tuskainen asia joko muistojen, ikävien kokemusten tai musertavalta tuntuvan yksinäisyyden vuoksi. Surullisinta se on kuitenkin niiden lukuisten perheiden kohdalla, joissa väkivalta, yletön juopottelu ja levottomuus ovat ainoat ”joululahjat”, mitä lapsille on tarjolla. Yhä useammin joutuu perheen äiti lastensa kanssa pakenemaan yhteiskunnan ylläpitämiin turvataloihin.

Tämä laulu syntyi jouluaattona 2006 erään ystäväni kertoman tositarinan jälkeen. Hänen lapsuuteensa liittyi isän juopottelu ja järjetön väkivalta muulloinkin kuin jouluna. Mutta jouluna, tuona rauhan ja valon juhlana, kahdeksanlapsisen perheen pakeneminen ulos tulipalopakkaseen niissä vaatteissa, jotka sillä hetkellä sattuivat päällä olemaan, kuulosti karmeudessaan uskomattomalta. Tarina kosketti ja järkytti minua, joka olin saanut rauhassa nauttia joulusta perheeni parissa tuntematta pelkoa tai ahdistusta.

Joulupäivän aamuna, kun heräsin mukavasta, lämpimästä vuoteestani, alkoi tuo laulu soida, ihan kuin joku olisi sen yön aikana päähäni laittanut. Kiiruhdin tietokoneeni ääreen, ja ennen
kuin joulupuuro oli valmis syötäväksi ja manteli löydettäväksi, oli laulu valmis esitettäväksi.

En vienyt sitä kuitenkaan musiikinkustantajalle vielä moneen kuukauteen. Epäröin julkistaa näin vaikeaa aihetta ja koin sen jotenkin liian pateettiseksi. En uskonut meidän hyväosaisten
ihmisten, joiden jouluja ei väkivalta ole koskettanut kipeästi, ymmärtävän kuinka todellisesta tuskasta laulussa on kysymys. Kuluneena syksynä kerroin laulusta sovittajalle ja samalla puhuin siitä veljentyttäreni Tuuli Anikarin kanssa, hän kun on loistava laulaja ja Mikkelin Teatterin näyttelijä. Tuuli innostui heti ja samalla rohkaisi minua viemään asiaa eteenpäin. Niinpä Tuuli lauloi tämän surullisenkauniin laulun ja lisäsimme siihen Tapani Pertun jouluevankeliumi-osuuden.

Laulu oli näin valmis julkaistavaksi tänä jouluna. En osaa sanoa, saako siitä lohtua äiti, lapsi tai aikuinen, joka on kokenut väkivaltaisen joulun, vai ahdistaako se kipeän muiston tavoin, mutta toivon, että se herättäisi ihmisiä ajattelemaan ja toimimaan niin, ettei yksikään perhe joutuisi kohtaamaan jouluaan ja muita päiviään tällaisissa tunnelmissa.

Tästä linkistä pääset kuuntelemaan tuon biisin: https://www.youtube.com/watch?v=bLwKef9jyn4

Anna tälle laululle tilaa joulussasi. Toivon, että annat läheistesi päättää, kuinka he laulun sanoman kokevat.

Rauhallisen joulun odotuksen merkeissä
OlliBull Anikari

Kategoria(t): Arkisto, Blogi Olli Anikari Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *