Slava, Kunnia tarkoittaa respektiä ja glooriaa. Se on Kansallisteatterin fressi musikaali itänaapurin poliittisesta liidaamisesta. Kaikki tsennaavat, miksi se on juuri nyt erittäin ajankohtainen. Spektaakkeli osoittaa, kuinka Putin lähifrendeineen toistaa samoja juttuja, joita huijattu kansa on jo tottunut studaamaan läpi vuosisatojen.
Teknisesti tsiigattuna tää Pirkko Saision skrivaama musikaali on riipaisevan vauhdikas. Musiikkitsipaleet sittaa ja uppoaa. Tanssiklabbia kutkuttaa. Fiiliksellä on tatsi. Lavastus upeaa eikä kritiikki näitä poliittisia dirikoita kohtaan ole fiktiota vaan raakaa faktaa. Diktaattorit ovat aina liidanneet skagaavaa jengiä. Kansa on saatava studaamaan. Marinat vaimennetaan ja isänmaallisuutta nostetaan tekaisemalla yhteisiä vihollisia.
Mitähän stadilaiset funtsisivat, jos gutaa bisnestä duunaava yrittäjä hiffaa, et firmalla onkin rekkareissa joku muu omistaja kuin hän. Eikä sekään ois nastaa, jos kerrosbyggestä luukun tsöpannut budjaaja saa häädön, kun bygge puretaankin viranomaisten tekaisemalla päätöksellä. Tai inttiin stepannut kundi on delannut ”harkoissa” jne.
Tässä Saision stoorissa luudataan eri aikatasoilla slobojen värikkäässä poliittisessa historiassa. On Katariina Suurta ja Iivana Julmaa. Bulissa valtiossa hirmudiktaattoreilla on ollut ja on edelleen yhteinen nimittäjä. Julmat duunit ja fyrkan organisointi omiin ja frendien fikkoihin duunataan oikeuden ja isänmaanrakkauden vuoksi. Oppositio leimataan huliganismiksi. Diktaattorit staijaavat kuin Jeesus olisi samaa mieltä.
Tässä spektaakkelissa Jeesus onkin viisuvinnaaja Conchita Wurst, joka liittyy slobojen nykyhistoriaan Putinin vastustettua Conchitan osallistumista Euroviisuihin. Nostaa samalla framille vähemmistöjen oikeuksien tallaamisen itänaapurissa.
Tällaista valtion virallista johtoa kritisoivaa ”rikollista” musikaalia ei tietystikään saisi esittää itänaapurin teattereissa. Se pysyy bosessa kunnes demokratia voittaa. Vaikka frogis on liveteatterista eikä filmistä, tulee alleskrivanneelle mieleen Chaplinin leffa Diktaattori vuodelta 1940. Sen esityslupaa saatiin Saksassa venata 18 vuotta ja Espanjassa jopa 35 vuotta. Sallittiin vasta Francon delattua 1975.
Slava, Kansallisteatteri. Foto: Ari Wiskari
Tässä Saision musikaalissa on yllättävä finaali. Se selviää kun käytte tsiigaamassa. Itse tsiigasin sen löördaagenina 28.2 ja se näytös todella upposi jengiin. Standing Ovation!
Teksti ja kuva Ari Wiskari
