Kesäkuussa 1981 mulla meni lujaa… Mä olin jo keväällä tehny monta risteilyä Stokikseen, kun sellasella Yeeyee-tsetillä sai risteilyn kansimestalla viiteenkybään. Sit mä oli treffannu niitä stokislaisia tiskijukkia ja saanu takeet siitä, et pääsisin ineen Amaranteniin, joka oli siihen aikaa Stokiksen ykkösdisco. No sittenhän sinne mentiin ykköset niskassa staijaa jonoon discon eteen. Staijas siinä kymmeniä muita.
Jotenkin sillon kolahti se homma, et se maailma ei ollu mun, vaikka luulen edelleen, et oon ainoo suomalainen, joka siinä mestassa, jossa svedujen kunkku ja kaikki sen ajan pintaliitäjät bailas, on vetäny setin deejiinä… Kallea en sinä iltana tosin nähny. No mulla oli gliffoja gaiffoja siellä ja figassa fyffee…. Kaikki meni hyvin sen viikonlopun, mut sit se snädisti venähti.
Ja kun venähti, niin multa lähti duunit ja kämppä Stadista ja sit tietty lähti ne frenditkin, kun en ollu enää deejii, eikä ollu fyffee ostaa vauhtia… Siinä Katarina Bangatanilla oli yks turkkilainen rafla, joka oli iltaisin auki turkkilaisena, mut Ana Aho vuokras sitä päivisin lounaspaikaks ja siihen mä sit päädyin tekee saggaa ja staijaa tiskin takana vääntää hanaa.
Siel kävi muuten yks enkkakundi – joka aamu klo 9. Se tuli inee, otti kaks tölkkii Pripsin blåta, jotka piti kaataa stobeihin. Sit se meni tsittaa pöytään, stendas spaddun ja spaddun jälkeen tempas ne stobet – molemmat – alle minsan. Sit ”ut” niinku svedut sanoo.
Mä sain siin mestas sen onnettoman liksan handuun joka päivä ja pääsin siten käymään suomalaisten silloin suosimassa Wallonen-raflassa joka ilta. Siel oli sellanen pyöree pöytä siin baarin puolella, johon jostain syystä sain mestan jo muutaman käynnin jälkeen. Tais se johtuu siitä, et aloin vetää kundeille ja skremmoille tietovisaa, kun jotenkin oli jääny knuburaan jotain.
Solmin siel suhteita ja pääsin tuuraan tiskijukkaa yhteen mestaan siel Siljan terminaalin lähellä, joka oli viikonloppusin tosi suosittu suomalaisdisco, mut nyt ei tuu nimi millään mieleen… 😉
Sit tapahtu jotain tolkutonta… Mä treffasin yhden friidun – Marjon – joka muutti mun elämän.
Olihan niitä ollu siinä sivussa, mut tää ei häilänny, vaan sano, et ”Tomi….mä haluun Sut, mut en tollasena kuin sä oot. Mä haluun perheen ja miehen… Sä meet hoitoon ton Sun addiktios kanssa tai lähet vetää. Mä en haluu kattoo tota alamäkee….” Mä funtsin viikon… Olin ihan sekasin 24/7… ja sit mä menin hoitoon. Päivämäärä oli 18. lokakuuta 1981 ja sen jälkeen en oo kamoihin koskenu.
Joulukuussa me muutettiin Marjon kans kimppaan, kesäkuussa 1982 me mentiin giftikseen Puotilan kappelissa ja helmikuussa 1983 mä sain pitää ekaa kertaa sylissäni omaa lastani – maailman ihaninta tyttöä. Joo – en sano friidua, en giltsiä, vaan – tyttöä.
Oli tossa välissä tapahtunu muutakin mullistavaa. Kun mulla oli se dj-tausta, niin svedujen työkkärissä ne funtsi, et mähän tiedän kaiken valoista ja miksereistä. Mä sain duunimestan Tenstasta Vår Teaternista, joka oli sellainen skidien ja nuorten harrastajateatteri. Mä hoidin valot&soundit. Sinne tuli sit Ruotsi Radion suomenkielisestä toimituksesta sellannen poppoo
tekee siit hommasta proggista ja tulin siinä tsufeen aikana maininneeks tuottajalle, et oon tehny pari juttuu Tapani Ripatille Ylen Rallitalliin ja oon sitä mieltä, et teen parempia nuorten ohjelmia kuin sinä. Aika itsevarmaa joo, mut niin vaan kävi, et kahta kuukautta myöhemmin mä istuin kyseisen tuottaja pallilla Sveduradion finskituotannossa….
Tomi Suni
Jatkuu…