Lemminkäistä ei muden varotukset pidelly, eikä Kyllikin enneunet. Totes vaan, ett himassa on sohvaperunoiden turvallista, mutta tosimies lähtee Lappiin sotimaan! Viis siitä osaako Saamea vai ei. Lähtiessään vielä manasi kaikki skutsin ja veden väet turvaamaan selustansa. Estämään noitien nuolet ja velhojen metkut. Viimeiseksi rukoili vielä Taivaan Faijaa:” Stikkaa mulle tulinen fekta, tulisen tupen sisässä, jolla vinnaan vastustajat, kaadan noidat omiin nuoliinsa, velhot teräaseisiinsa, pahat miehet miekkoihinsa.”
V
Läksi Ahti Pohjolahan, sotaan noitien skaboihin,
otti fektansa mukahan. Valjasti hyvän oriinsa.
Itse tsittas reen perälle, piiskas liikkeelle orinsa,
Hepo juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni,
soratiellä hiekka lensi, tanner vihreä tömisi.
Ajeltuaan jonkun päivän, tuli Pohjolan pihoille,
kolmannen talon pihalta haki mestaa hestikalle, l
epopaikkaa juoksijalle, Akka pankolta pakisi,
heitti herjaa hestikasta, käski häippästä kotihin.
” Olis akka ammuttava, koukkuleuka kolkattava!”
Vastas sille Lemminkäinen. Ajoi toiselle talolle.
ylimmäistä tietä myöten, pyysi Hiideltä apua,
salaamaan tulemisensa, ettei häntä hiffattaisi.
Iski maata ruoskallansa, niin että piha pölysi,
snadin starbun pölläytti, joka hoiteli hevosen,
haki piilon hestikalle, miehen kätki nurkan taakse.
Niin sai juoni Lemminkäinen, salaa kuunnella sanoja,
loitsuja oven raosta. Kurkkasi salaa sisälle,
siellä laulo lappalaiset, tietäjät loruja laski,
Hiiden virttä vinguttivat.
Ahti ilmestyi tupahan, kutsumatta salvoksesta.
siihen laulanta lopahti. Lyhyestä virsi kaunis,
Louhi Pohjolan emäntä, kulki keskilattialla,
Ihmetteli karbaasia, joka saapui salvoksesta,
aukaisematta ovea. Vahtikoiran hiffaamatta,
pihadogin haukkumatta.
Sanoi siihen Lemminkäinen:”Enmä tullut taitamatta,
enkä vailla voimiani, halliesi syötäväksi,
haukuttavaks koiriesi. Tvettas mutsini minua,
kylvetteli poikasena, kolmesti juhannusyönä,
yhdeksästi syksy-yönä, siksi synnyin tietäjäksi,
laulajaksi mahtavaksi,”
Näinpä alkoi Lemminkäinen, rupes näytiks sjungaamahan.
Tulta iski turkin helmat, silmistä salamat räiski,
Lauloi Pohjan laulajia, niin hyvii kuin huonojakin,
laulo tukkoon miesten turvat, lauloi koskeen lauluköörin,
miekkoinensa kaikkinensa, sirotteli sinne tänne,
Sjuggas kosken pyörtehesen, hoilas koskehen kiviksi,
Niin se sjungas, Lemminkäinen!
Silloin heebo märkähattu,Lemminkäiseltä kyseli:
”Kas kun et mua manannu, kun sä kaikki muut manasit?
” Sanoi siihen Lemminkäinen:” Siks en tahtonu kirota,
kun oot niin pirun katala,inhottava koskeakin,
kun sä bylsit systerisi, rääkkäsit omat hevoses,
pikku varsat näännyttelit.”
Poltti nyt päreensä heebo, otti nokkiinsa sanoista ,
läksi luudaamaan joelle, pyhän virran pyörtehelle,
venttas siellä Lemminkäistä, Tuonelan joen lähellä.
Silloin lieto Lemminkäinen, Kysy Louhelta Tytärtä,
”Anna mulle kaunein likka, snygein lyyli siskoksista.
Eipä Pohjolan emäntä, noin vain luovu tyttäristä,
”Et sä saa mun likkojani, pysyy tyttöni himassa.
Sullahan on Kyllikkisi, kotonasi venttaamassa.”
Sanoi leuhka Lemminkäinen, Stikkaan Kyllikin kylille,
nyt mä tahdonkin paremman.Tuo se gimmas näytilleni,
Pohjan impi itselleni.”
En mä anna friidujani ,karjulle mitättömälle,
joutavalle lorvaajalle. Kysy sitten tyttöjäni,
kun oot saanu Hiiden hirven.
Rantsu
