Slangi Kalevala, Joukahainen (osa II)

Lappalaisheebo Lapista, luuli olevansa kovakin luu tiedoissaan. Sitä jurppi, kun kun Väinämöistä ylistettiin maan kuuluksi sjungaajaksi ja tietäjäguruksi. Jokke päätti haasta Väiskin, vaikka mutsi ja faija kielsi sitä menemästä munaamaan isensä. Ei se niitä lysnannu, vaan valjasti snygiks tuunatun rekensä ja läks tulisella oriillaan Kalevalaan. Kaahatessaan tiellä, Jokke tuli skujanneeks päin Väinämöisen rekee, sillä serauksella, että Väinämösen reki meni kaput. Siitä tuli aika strabeli. Väinämöinen tenttas Jokelta, mikä karbaasi se luuli olevansa, kun kaahaili  niinku omistais koko tien. Siitä alko karsee sanaharkka, jonka häviäjä sai luvan siirtyy syrjään. Joukahainen heitti Väinämöiselle ehdotuksen, ett skabataan tiedoista ja se joka sen hävii, se siirtyy veks, varsinaisen tietäjägurun tieltä. Jatkuu

IMG_4322 (4)

Joukahainen osa II

Sanoi nuori Joukahainen:/

”Jos on juttuni valetta,/ kysytäänpä miekaltani./

Kun oot ukko suurisuinen,/ vanha gubbe Väinämöinen,/

ota esiin oma aseesi,/ ja tuo  taitosi esille?”/

Vastas Väiski nuoremmalle:/

”Brassailemaan en rupea ,/epäilenpä taitojasi,/

enkä usko juttujasi./

Enkä aio mittelöidä,/fektoillasi leikitellä,/

kanssasi  pojan nulikka,/ lapsellinen lappalainen.”/

Sgriinas vanha Väinämöinen,/ nauroi päin Joken pläsiä./

Noi on vain huhupuheita,/ naisten  muistista kerätty./

Eikä tietoo aikamiehen/kokemuksia raavaa äijän./

Siihen Jokke Joukahainen,/ kertoi tiedot varhaisimmat:/

Tsennaan linnuksi tiaisen, /talitintin  pikkulinnuks,/

tiedän myös kyyn käärmeheksi,/ kiiskien skönen fisuksi./

Tunnen jerkun karkaisunkin,/ tiedän mustan mullan mainioksi,/

kuuman keiton polttavaksi,/ eldiksen brennaavan  pahiten./

Voda vanhin voitehista,/ kosken kuohu lääkkehistä,/

ihmeteoista Jumala,/ taivaan Ukko armostansa./

Vesisuonet vuoristoissa./ Tulet tuohta tarvitsevat./

Ruosteissa on jerkun alku,/ kallioperissä kuparin./

Mättäitä eniten soilla,/ pajukkoja  skutsit ensin,/

petäjästä puiset haussit,/ paadesta peruskivitys!/

 

Vaka Vanha Väinämöinen, /virnuili näin Jokelle:/

Minnaatko jotakin vielä,/ vai onko satusi tuossa?/

Vakuutteli tietojansa,/ kertoi kloppi minnaavansa,/

skönen laineet muistavansa,/ duuninsa salakareilla./

Ruopatessaan syvänteitä,/laskiessaan lampiin vettä,/ marjomaan maat laittaessa! /

”Skutsiin louhikot sijoitin./ Olin kuudes duunarina,/

seitsemäs rakentajana,/ tätä mestaa byggaamassa,/

duunatessa ilman kantta,/ olin kuuta nostamassa,/

suuliksen ylös sijoitin,/ Otavasta tiedot annoin,/

taivaalle starat ripustin”.

 

Sai jo sätkyn Väinämöinen,/ suoraan kertoi tietävänsä,/

flöitin kyllä tsennaavansa./ ”Et  ollut merta muokkaamassa,/

duunaamassa salakareja,/ syvänteillä kaiveskellut./

saati saanut louhikoita,/ eikä kloppii silloin nähty,/

eikä kuultu Joukahaista,/ kun on maita täällä luotu./

rakennettu taivaan kantta,/  kuutamoita järjestetty,/

saatu suulis  paistamahan,/ starat laskettu Otavan,/

sijoitettu kaikki tähdet.”

 

Anja ”Rantsu# Rantamäki

Tietoja Rantsu

Mainosalalta eläkkeellä oleva kyynisdepressiivinen Sörkän gimma. Harrastukset runojen skrivaaminen ja keramiikan teko, luonto, eläimet.
Kategoria(t): Arkisto, Blogi Anja Rantamäki Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *