Joukahaisen ja Väinämöisen skaba oli nyt loppusuoralla. Jokke oli leukojaan myöten suossa ja skagas henkensä edestä. Se alko aneleen armoo Väiskiltä, ja kun ei enää muuta kekannu, lupas yhden systereistään Väiskille. Nyt muuttu ääni klogussa. Väiski ihastu ajatuksesta saada nuori gimuli bunkkaansa, ja bastuun selän tvettaajaks. Niinpä Väiski peruutti loitsunsa ja Jokke pääs lähtemään himaansa. Ei se mikää kliffa redu ollu, kun mieltä paino annetut lupaukset Väinämöiselle. Skagas vielä mitä mutsi ja faijjakin sanois, ja miten sen kaiken selittäis Ainolle. Himapitskulle tullessaan skujas vielä rekensä ja aisat sököiks. Jatkuu…
Aino I
Snygi Aino, nuori giltsi,/ oli systeri Joukahaisen/ meni vihdasten tekohon,/ vasta-varpujen hakuhun,/ teki vihdan faijallensa,/ toisen mutsille sitaisi,/ teki vielä veljellekin.
Lähti dallaamaan takaisin,/ himaa kohti juoksemahan,/ kohtas tiellä Väinämöisen./ Huomas Ainon metsätiellä:/ ”Kiellän, ettet muita varten,/ koristele itseäsi ,/ kampaele hiuksiasi,/ silkejäsi kaulaan kiedo,/ kuin minulle, sulhollesi.”/
Aino Väiskille takaisin:/ ”En minä sinua varten,/ enkä muillekaan giboille,/ koristele itseäni,/ hiuksiani järjestele,/ kiedo silkkihuivejani./ En aio avioon mennä,/ enkä miehelään halaja./ On mulla isä tukena,/ mutsi aina neuvomassa,/ Kotonani hyvä elämä.”/
Repi helmet rinnoiltansa,/ hiuksistaan kultakammat/ silkkihuivin harteiltansa, / heitti kaikki skutsitielle,/ männikköön kanervikolle./ Juoksi spiidaten himaansa,/ sliibaten kotipihalle./
Faija tsiigas fönsteristä,/ duunatessaan kirveen vartta,/ ”Mitä sliibaat friiduseni,/ tyttäreni pillittelet?”/ ” Onpa syitä riittävästi,/ pohdittavia minulla./ Heitin pois koruni kaikki,/ silkkihuivini menetin./
Pitskulla veli uteli,/ ” Mitä itket Ainoseni,/ oma kasvukumppanini”?/ Sitä spiidaan, broidiseni,/ sitä sliipaan ja valitan./ Arvokoruni hävitin,/ heitin kallihit helyni,/ pitkin metsän mättähiä,/ piiloon puskien sekahan,/
Kysyi vielä systerikin:/ ”Mitä itket Aino sisko,/ sisko raukka,systerini?”/ ”On minulla monta syytä,/ heitin veks helyni kaikki,/ kalliit kultaiset koruni,/ sekä silkkihuivinikin,/ pitkin metsiä hävitin.”/
Mude tenttas ja uteli,/ Mitä spiidaat tyttöseni,/ miks on mielesi matala?”/
Voi voi mutsini minua,/ on paljon murhetta minulla,/ pelkkää kurjaa tiedossani,/ Läksin vihtojaen tekohon./ Tein faijalle hyvän vastan,/ sidoin sinulle toisen,/ Jokellekin sen sitaisin,/
Läksin spurttaamaan himahan,/ skutsista kotia kohti,/ Tuli vastaan Väinämöinen,/ minut skutsissa tapasi,/ asteli minun etehen./ Sanoi: ”Et saa kelleen muille,/ kuin ainoastaan minulle!/ Kantaa kultakorujasi, / helyihisi pukeutua,/ silkkihuivejas sitoa.”/ Heitin pois hyvät koruni,/ stikkasin veke hopeat,/ silkkihuivini hävitin,/ Itse ilmoitin hänelle:/ ”En niitä sinulle kanna,/ enkä muille karbaaseille,/ enkä miehelään halaja./ Isä on minun tukena,/ mutsi aina neuvomassa,/ himassa hyvä elämä.”/
Anja ”Rantsu” Rantamäki