Luettu: Harto Pönkä: Sosiaalisen median käsikirja. Docendo 2014, 230 s.
Tässäpä hyödyllinen, nimeään painavampi teos. Harto Pönkä esittelee sosiaalisen median käsitteen, historian ja alan tärkeimmät palvelukanavat tiiviissä ja informaation määrään nähden helppolukuisessa ja sujuvassa muodossa. Mukana on myös kattava tiivistelmä sosiaaliseen mediaan liittyvistä tietoturva- ja tekijänoikeuskysymyksistä. Somen lieveilmiöt ja varjopuolet saavat nekin osansa. Tekstiin ripotellut tutkijoiden ja edelläkävijäkäyttäjien haastattelut täydentävät kokonaisuutta.
Sosiaalisen median yhteiskunnallinen merkitys on paljon suurempi kuin vielä yleisesti tunnistetaan. ”Sosiaalinen media on vienyt suomalaista yhteiskuntaa avoimuuden tielle. Avoimuudesta on tullut kaiken yhteiskunnallisen toiminnan perusvaatimus: jos et ole avoin, herää kysymys, onko sinulla jotain salattavaa, joka ei kestä päivänvaloa.” (S. 29) Niinpä. Pönkä analysoi kiinnostavasti sosiaaliseen mediaan liittyvää jakamisen kulttuuria: ”…yksittäisen ihmisen kannattaa jakaa omia tietojaan ja sisältöjään verkkoon, sillä se kannustaa vastavuoroisesti muita ihmisiä samaan, jolloin lopputuloksena jokainen saa muilta enemmän kuin mitä itse antaa muille.” (S. 168) Ja edelleen: ”Lyhyesti sanottuna sosiaalisen median toimintakulttuuri ja perinteinen hierarkkinen toimintakulttuuri eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Siirtyminen tarkkaan jaetuista vastuualueista ja rajoitetusta vuorovaikutuksesta avoimeen ja yhteisölliseen toimintakulttuuriin ei ole helppo. Siksi ei ole ihme, jos jähmeään toimintakulttuuriin tottuneet ihmiset eivät innostu sosiaalisesta mediasta. Toimintakulttuurin muuttaminen on aina hidas prosessi.” (S. 207) Täsmälleen. Päivänselvää on, että Suomen menestystarinan jatkuminen tulevaisuudessa edellyttää tämän prosessin vauhdittamista. Tiedon jakaminen ja ideoiden verkostomainen kehittely ovat uusien keksintöjen perusta. Planeetan parhaiten koulutetun kansakunnan potentiaali pitää valjastaa yhteiseksi hyväksi, ja tähän sosiaalinen media tarjoaa historiallisesti mullistavan välineen. Jos siis se osataan ottaa käyttöön.
Kirja päättyy lukuun Trendit ja tulevat muutokset. Muun muassa ajanvietto keskittyy Facebookiin ja YouTubeen, Twitter ja LinkedIn säilyttävät paikkansa ja lähiyhteisöjen ja naapurustojen some-palvelut yleistyvät. Kaiken kaikkiaan kirjoittajan laaja ja syvä perehtyneisyys aiheeseen herättää suurta kunnioitusta ja suorastaan ylpeyttä suomalaisen asiantuntemuksen tasosta. Jos jotain jäin kaipaamaan, niin pientä katsausta suomalaisten viranomaistahojen ja elinkeinoelämän tähänastiseen ja tämänhetkiseen aktiivisuuteen sosiaalisessa mediassa. Voi tietysti olla, että se olisi vaatinut aivan oman selvityksensä. Mutta veikkaisin, että sellainenkin ennen pitkää nähdään.
Pekka Sauri