Ahmaisin nimimerkki Simo Penttilän (oik. Uuno Hirvonen, 1898-1971) neljä ”salapoliisiromaania Helsingistä” joskus pikkupoikana. Kolme myöhempää ovat säilyneet kirjahyllyssä siitä pitäen, sarjan ensimmäinen ”Kolme turhaa murhaa” katosi jonkin muuton syövereihin varmaan 40 vuotta sitten. Nyt löysin sen aivan yllättäen oman korttelin divarista ja luin eilisiltana haikean kaihon vallassa. Avainsanat: vuosikymmenet, mennyt elämä, lapsuus, kotikaupunki.
Simo Penttilän dekkareiden sankari on älyltään ylivertainen ja erehtymätön varatuomari Pentti Lehikko. Minäkertojana toimii maisteri Akseli Purto, jonkinlainen puolipösilö versio Sancho Panzasta tai Watsonista, jollaista kaikissa kunnon dekkareissa tarvitaan sankarin sädekehää kiillottamaan. Mika Waltarin komisario Palmulla oli nuorempi tosikkokollega Virta aina valmiina loikkaamaan luodin eteen, ja ”Palmun erehdyksessä” loikkasikin. Myöhemmissä Lehikko-kirjoissa kaksikkoon liittyy toimiston kahvinkeittäjä, yleismies ja kyyninen humoristi Jere Rassi.
Pentti Lehikon residenssi on hassua kyllä Aleksanterinkatu 14, joka oli jo kirjojen ilmestymisaikana Helsingin kaupunginjohtajan virka-asunto. Maisteri Purto asui nurkan takana Helenankadulla. Kun murhien tapahtumapaikka Harstila-yhtymän pääkonttori oli myös Aleksilla ilmeisesti suurin piirtein Keskuskadun kulmassa, vaikkei tarkkaa osoitetta mainitakaan, aika pienellä maantieteellisellä alueella pyöritään. Syömässä käydään Kämpissä ja Vaakunassa. Hovimestareilla on vain suku- ja tarjoilijoilla vain etunimet. Kerran ajetaan taksilla Munkkiniemen Dosentintielle ja takaisin. Juoni ei ole kummoinen, ja kirjojen viehätys perustuukin puolen vuosisadan takaiseen Helsinki-miljööseen. Hirvoselta ei varmaan kovin monta päivää yhden romaanin kyhäämiseen kulunut, hänen kirjallinen tuotantonsa oli yhtä laaja kuin kirjavakin. Uuden Suomen toimituspäällikkönä hän tuli tunnetuksi suorasukaisesta tyyliopistaan: ”Puolet pois ja paperikoriin” ja ”Piste on paras tyylikeino”. Molemmat ovat edelleen päteviä periaatteita.
Ruotsalaiset näyttävät tehneen TV-sarjan Maria Langin vanhoista Christer Wijk -dekkareista, joista niin ikään lapsena pidin. Näistä Lehikko-kirjoista saisi myös hauskan sarjan, jonka päähenkilönä olisi 1960-luvun vaihteen Helsinki. Katsoisin kyllä.
Luettu kniigu: Simo Penttilä, Kolme turhaa murhaa. Salapoliisiromaani Helsingistä. Otava 1959, 260 s.
Pekka Sauri