Nyt, kun vanhusten hoivasta kovin puhutaan, tuli mieleen isoäitini. Isoisäni oli rakentanut omakotitalon 1940-luvun lopulla. Kun hänestä aika jätti (muuten todella erikoinen sanonta) 1969, pesänjako johti siihen, että meidän perhe muutti taloon, ja tarkoitus oli, että mummi olisi myös jäänyt taloon asumaan. Toisin kävi. Yhtenä aamuna mummi kantoi kapsäkkinsä eteiseen, veti takin ylleen ja ilmoitti, että hän ei aio jäädä tänne meidän jalkoihimme pyörimään. Oli soitellut eri tahoille ja hommannut itselleen paikan vanhainkodista. Siellä hän eli vielä 17 vuotta, kunnes kirjaimellisesti nukkui pois 94-vuotiaana. Aina kun kävin häntä katsomassa, sain Fazerin sinisen suklaalevyn. Hän ei koskaan valittanut mistään asiasta. Asuin lukiovuoteni hänen entisessä huoneessaan.
Teksti: Pekka Sauri