Suomenlinnan tultua Unescon maailmanperintökohteeksi 1991 erityisesti ulkomaisten turistien määrä on jatkuvasti kasvanut. Suokki on tuttu kesäpäivänviettopaikka myös yhä useammalla stadilaiselle ja muualta Suomesta tulleelle. Toisin oli vielä 1970luvun alussa, kun itse muutin sinne vanhempieni kanssa. Faijani työpaikka oli Valmetin telakka, joka vielä silloin oli Skattalla.
Asunto oli myös telakan työsuhdeasunto ja telakan duunareita olikin naapureina paljon. Olin itse niin nuori että varhaisimmat muistot ovat nimen omaan Suokin ajoilta ja elämisen malli oikeastaan muotoutui sen mukaan millaista elämä siellä oli. Talomme oli E12 LänsiMustasaarella, eli Länskärillä. Se oli alun perin rakennettu varuskunnan leipomoksi ja valmistui vuonna 1762. Alakerrassa oli suuri talon kerhohuone, tilassa jossa varsinaisen leivinuunit olivat sijainneet. Siellä oli kaikenlaista yhteisöllistä toimintaa. Varsinainen asunto oli iso yksiö ylimmässä kerroksessa. Asunnossa oli eteiskäytävä, pieni WC, vaatehuone ja suuri keittiö, sekä yksi huone, joka oli keittiön kanssa saman kokoinen. Asuntoja oli muistaakseni kolme tai neljä per kerros. Lisäksi oli varastokomerot vintillä. Asunnoissa ei ollut suihkuja, vaan suihkussa ja saunassa käytiin piharakennuksessa, jossa oli myös pesutupa. Lämmintä vettä ei silloin asuntoihin tullut, mutta juokseva kylmä vesi kylläkin. Jotenkin omille muistoilleni kuvaavaa on ettei sitä muuta osannut kaivatakaan, tähän oli totuttu ja kaikki tuntui normaalilta, vaikka joku sukulainen joskus saattoikin kauhistella että ”mitä, ei lämmintä vettä eikä suihkua?” 
Asuminen oli nykykerrostaloasumiseen verrattuna todella yhteisöllistä, ovia pidettiin auki, kaikki aikuiset katsoivat kaikkien lasten perään, talvella pulkkamäki läheiseen tieluiskaan rakennettiin porukalla ja porukalla myös laskettiin mäkeä, oli talkoita, pihajuhlia ja muuta yhteistä touhua. Myös ongelmia ratkottiin porukalla. Palveluja saarella ei silloinkaan hirveästi ollut. Neuvola tuli itselleni tutuksi alle kouluikäisenä, koulukin saarella oli mutta itse muutin ennen kouluikää pois. Kauppana oli vanhassa puutalossa oleva Elanto, josta sai peruselintarvikkeita. Lähellä kauppaa oli kemppari, josta sai kemikaliotuotteita ja paperikauppatavaraa. Lisäksi oli kirkko ja kirjasto. Lääkäripalvelut ja erilaiset virastot sijaitsivat mantereella. Vaikka kauppatorille oli matkaa vain kilometrin verran, eläminen oli enemmän saaristolaiselämää kuin stadilaiselämää. Matka lautalla kaupunkiin oli aina tapahtuma, oli kyse sitten lääkärireissusta tai ihan vaan torimatkasta. Suurta herkkua oli Kauppatorin nakkikioskilta ostettu porilainen (sipulimakkara sämpylän välissä parilagrillissä grillattuna). Talvisin Suokki oli ihan oma maailmansa, tosin mantereelle pääsi jopa helpommin kun Kaivariin meni jäätie. Joskus iski kelirikko, jäätietä ei saatu tehtyä eikä lautta päässyt kulkemaan. Tärkeimmät kuljetukset tehtiin helikopterilla. Aikanaan sitten valmistui kaukolämpötunneli, jota pitkin myös mm. ambulanssit pääsivät tarvittaessa saarelle. Turisteja ei silloinkaan talvisin pahemmin näkynyt ja saari eli omaa elämäänsä. Tuulen kasaamissa lumikinoksissa oli hauska kiipeillä ja kaivella tunneleita. Nykyäänkin suosittelen Suokista kiinnostuneita suuntaamaan saarelle myös muulloin kuin kesällä, maisemat ovat hienot jokaiseen vuodenaikaan eikä turisteja ole niin paljon. Itse muistan myös syksyt hyvin, Suokissa on paljon lehtipuita joiden lehdissä oli mukava kahlata ja haudata itsensä onton puun sisään lehtien alle. Väriloisto oli omaa luokkaansa kun syyspakkaset värjäsivät jalavien, saarnien ja vaahteroiden lehdet kirjavaksi kuin sateenkaaren. Luistelemisen opettelu jäi aika vähiin koska meren jäälle ei usein uskaltauduttu läheisten laivaväylien vuoksi eikä se kovin tasaista olisi ollutkaan. Joillekin pihoille jäädytettiin luistinratoja mutta itseäni kiinnosti enemmän pulkkamäki. Uimaan sen sijaan opin jo nelivuotiaana. Uiminen olikin yksi suurimpia huveja, Länskärillä isommat kundit hyppivät uimarannan korkealta kalliolta veteen, itse tyydyin käyttämään rappusia. Rannassa oli meren hienoksi hiomia lasinsiruja, jotka olivat kuin jalokiviä, samoin pyöreäksi kuluneita tiilenpalasia. Rantakallioiden lammikoilta kalasteltiin myös sammakonkutua ja merestä meduusoja. Saari on täynnä muureja ja linnakkeita, jotka on rakennettu isoista kivenlohkareista. Muureilla kiipeiltiin paljon ja ihmettelenkin ettei kukaan halkaissut kalloaan. Kalastajia oli paljon ja tuoretta kalaa syötiin usein. Samoin Länskärillä oli asukkailla omia viljelypalstoja, joista saatiin mm. perunaa, purjoa, porkkanaa ja tilliä.
Aikanaan sitten Valmetin telakka muutti Vuosaareen ja iso joukko Suokin asukkaistakin lähti perässä muuttaen Vuosaareen, Mellunmäkeen ja Vantaalle Länsimäkeen, jonne mekin päädyimme. Lähtö oli haikea ja muistan vieläkin kun istuin itku kurkussa pakettiautossa sylissäni lampunvarjostin, jossa oli nalleni ja pihalla rivi Suokkiin jääviä parhaita kavereita naamat vakavina vilkuttamassa. Monta vuotta kävin Suokissa useita kertoja vuodessa muistelemassa menneitä ja seikkailemassa kavereiden kanssa, uusien ja vanhojen. Vielä aikuisiälläkin on tullut käytyä säännöllisesti ja pariin otteeseen haettua asuntoakin sieltä, ei tosin ole tärpännyt. Suokki on aina ollut minulle nostalginen lapsuudenmaisema, jonka veroista ei ole eikä tule. Samoin rakkaus mereen on niiltä ajoilta jäänyt, enkä varmasti osaisi oikein asua kovin kaukana merestä.