Stadis oli noin sata vuotta sitte pyykkärien ammattikunta jotka tvettas herrasväen kledjut ja tekstiilit. Duunarijengi joutu tekee ne itte ja pyykkärinä oli sit joko perheen mutsi tai friidu. Se oli kovaa duunii siihe aikaan ku aina ei ollu edes lämmintä vodaa. Skönessä käytii huuhtomas pyykit. Funtsatkaa ny: talvellaki piti duunaa avanto ja siinä huuhdella. Varmaan frysas handut ja klabbit friiduilla. Ei kyllä käy kateeks..
Stadin pyykkärit järjestäyty omaks ammattiosastoks v.1898 ja kolmetoist vuotta myöhemmin – 1911 stadin byrokraatit pisti boseen kaikki huuhteluhuoneet joita oli duunattu pitkin stadin rantsuja mm. Pohjoissatamas, Kaivaris, Ruohikses ja Munkas. Voda oli nii skeidast ett tsimmaaminenki kiellettii.
Alppilass on pystytetty ”työläisäidin patsas” jossa mutsi kakrun kans vääntää kledjuu kuivaks naama irvees. Toista on nyt ku on olemas pesukoneet ja kuivaushärvelit ja jos et itte viitti tvettaa nii pesulafkat hoitaa senki homman. Tai sit stikataa kledjut vek ja tsöbataa uudet kuteet. Kestävää kehitystä?
+ + +
En iha heti muista millo olisin nähny sen ”iloisen pesijättären” jost Maynie Siren sjungas 50-luvulla. Se kerto Portugalin glaidust pyykkärist jonka ”päivä on kirkas, kaunis ja puutteeton” niinku Saukki skrivas.
Paitsi kerran:
Me oltiin Sirjen kans oltu giftikses vuoden ja budjattii Kulikses kerrostalos. Siell oli talosauna uima-altaineen ja meidän bastuvuoro oli kerran viikos.
Siihe aikaan meil oli viel ongelmii ton kuullun ymmärtämisen kans. Ku me ekaks treffattii me bamlattii englantii, mä en osannu viroo eikä Sirje suomee. Erimielisyydet johti joskus siihe et puheen jatkeeks lens lautaset ja mitä nyt handuu sattu tarttuu.
Me oltii käyty bastus ja mä tsittasin olkkaris ja tsiigasin telkkarii. Olin ottanut bastubissen joka pöydällä vaahtos tuopissa kutsuvasti.
Meille tuli kina – en edes muista mistä – ja mä huikkasin sille keittiöön jotain mielestäni terävä-älyistä. Mä en kuulu vastausta tsögestä mut hiffasin ett Sirje tuli mun viereen. ”Ahaa” – mä funtsasin – ”toi tepsi, sainpas hiljaseks”. Sirje tarttu mun kaljatuoppiin – ” nyt se ottaa huikat” mä funtsasin… Yht’äkkii mä tsennasin ku galsa bisse valuu mun letistä kasvoihin ja rinnuksille. Sirje oli nostanu tuopin ja se kippas sen mun päähän – koko flindallinen galsaa, kuohuvaa bissee! Sit se häippäs takas keittiöön sanomatta sanaakaan.
Hitto – mä funtsasin ku mä riisuin märän aamutakin ja yöpaidan ja vein ne kylppäriin – mä en ainaskaa noit rupee tvettaa. Bytskasin kuteet ja menin takas tsittaa olkkarii ja otin nyyan keppanan.
Mä kuulin kylppäris vodan loisketta ja kurkkasin oven raosta. Sirje oli alkanu tvettaa mun kledjuja. ”Siitäs sait” mä funtsasin mut sit mä hokasin ett se pyykkäri hyräili ittekseen ja välillä hihitti.
Se oli glaidu pyykkäri…
Lasse Liemola