Kuva: Rantsu
1.
Taas se tuli, vanha kerrostalokyttääjä,
se öinen härnääjä
kyttäs fönäriini, ensin muka salaa,
pilven takaa.
Jo kohta häpeemättömästi
paljasti itsensäkin kokonaan.
Kun riisuin, mennäkseni goisimaan.
Vedin verhot eteen, valot sammutin
mut tiesin, se on siellä vieläkin.
Läpi verhon nään sen hohteen,
hakis nyt jo jonkun uuden kohteen
jota rupeis kiusaamaan,
se mulle sopis. Antaa vetää vaan.
2.
Siellä se on. Taas!
Pilviverhon takana kyyläämässä.
Vaikka on reissullaan nähny jo kaiken
rumuuden ja kauneuden.
Mitä se minusta enää tahtoo?
Lyysaa fönarista, spigelin kautta
mun bunkkaan.
Nään sen lyysiksen läpi luomeni,
tsennaan sen hiplaavan
paljasta olkapäätäni
kaulaa ja poskeani.
Teeskentelin goisaavani.
Värähdän.
Öinen rakastajani kävi taas.
3.
Skagaan ett se hullu kuu
fönäriini ilmaantuu.
joudunko taas valvomaan
unesta ei tietookaan.
väsyneenä venttaan vaan
skagaan jossei se tulekaan.
Missä sitten on se syy
uni vaan kun viivästyy?
Hiivin tsögeen, jääskobelle
sitt mä tsiigaan taivaalle
mollikkaa en mistään hittaa
sekös vasta harmittaa!
Painun bunkkaan takaisin.
Hullu kuu, mua rassaa vaan.
Vaikkei se tuu moikkaamaan?
Helmikuu on ihme kuu
kun ei paista täysikuu
on se vaan niin vaikeeta
kun meikä koittaa goisata.
Maaliskuussa taas mä saan
kuuta käydä ulvomaan
silloin rakas täysikuu
pariin kertaan ilmaantuu.
Rantsu.itkiskö vai naurais – no mikä ettei