Useimpii Sörkän haussei eldattiin 40-luvulla veduilla. En tiedä mikä tilanne nyt on. Näkinkujalla mun himan, olkkariss, tai pitäis kai skrivaa kamarissa, oli kakluuni.Tsögess puuhella ja kaks liekkinen, kaasull skulaava keitin.
Nokikolari kävi rassaamassa noet piipuista kait kerran kesässä, ettei tulis nokieldistä. Kakruist oli jänskää tsiidaa nuohoojan hommii pitskulta. Sill oli naama noessa jo ennen meidän himataloon tuloo ja sekös kakruja sgriinatti
Sill oli mustat kledjut: Tsuikka, paita, byysat ja pläägät. Vaijerivyyhti olkapäällä, sen päässä metalliharja ja kuula painona. Vyöllä roikku kola ja kokoontaitettavalla varrella varustettu kauha, joilla se veti tuhkat veks.
Se oli komee starbu siinä nokikolarin univormussa, jopa mun, pikkufriidun mielestä. Tsiidasin talon pyykkilaiturilla, ku se kletras paloportait katolle ja alko laskee rassii piipust ineen.
Sit se hogas ku mä staijasin, parin talon skloddin kanssa kyyläämässä sitä. Se helutti meille handuu ja me takasin. Ku duunit katoll oli kondiksessa, se tuli samoi paloportait ketterästi alas. Asukkaat venttas jo sitä, sanomalehdet valmiina hellan ja kakluunin edessä.
En snaijaa mitä muut asukkaat tarjos sille käynnin päätteeks. Mut mun mutsin posket punotti ja öögat loisti, ku se tuli meille. Mude oli vasta päälle kolmenkymmenen, elävän leski ja hyvän näkönen bööna. Starbu sai uunit kolatuks ja mude pyys sen borkalle. Se oli duunannu pöydän koreeks ,oli omatekosii donitsiiki. Ne tsittas ja bamlas pitkään tsögessä. Mä pyörin uteliaana meggessä.
Naapurikämpäss ventattiin jo nuohoojaa, joten snadisti vastentahtosesti gubbe sitt läks jatkaa duunii.
Mutsi jäi hyräilemään jotain biisii ja kääri tuhkat Työkansan Sanomiin. Se oli mutsin päivän tähtihetki silloin.
Rantsu