Tästä on vuosia, mutta jostakin tietymättömistä humahti mieleen. Istuin pahvimukin kanssa laiskaa kesäaamua tuossa Kukkapuiston lippakioskilla maalarihaalaristen remonttimiesten liitteenä. Sattumoisin kun nostin katseeni, suoraan yläpuolella kaarteli verkalleen kiistämätön merikotka siniavaruuden auerta vasten. Sanoin tästä auringossa helottaville miehille. Heistä vanhapartaisin katsoi taivaalle kauan ja hiljaa ja sanoi vihdoin:
“Vielä piti tässä elämässä nähdä merikotkakin.”
He tyhjensivät kahvinsa, nousivat ja lähtivät jatkamaan töitään. Merikotka liukui pois Punavuoren kattojen yli, ja minä jäin siihen yksinäni, ja kaikki ne muistot ja murtuneet toiveet ja kullanhohtoiset suunnitelmat ja kaipuu johonkin tuntemattomaan sulivat yhdeksi ja ainoaksi tämäksi, kunnes sekin hajosi ja haihtui, ja lopulta minäkin lähdin.
Pekka Sauri