Hedari | pääkirjoitus

kuva 1. Inkkari filosofoi

kuva 2. Romahduksesta riemuun

Koronavirus on kiusannu koht kolmen vuoden ajan jengin hermoo. Tätä skrivates klesa on taas
nousukiidos. Oon kuullu juttuu jopa ”hermoromahduksest”. Joilleki se on traisannu fitin
masennuksen. Vaik ihan niin stydist jutust ei oliskaa kyse, on pandemia saanu monen
kanssadallaajan psyyken koetukselle. Joilleki tää elämäntilanne ei oo traisannu bulimpaa trabelii.
”Valkoinen mies laiska. Istuu juostessaankin”.
Greywolf, Member of Lakota Tribe
Näin funtsaili gamla Lakota heimon inkkaritsiiffi 1800-luvun alkupuolel, nähtyää ekakertaa
fillaroivan valkosen miehen. Inkkari duunas johtopäätelmän oman henkilöhistorian, kokemusten ja
yhteisönsä moraalikäsitysten botnelt.
Oliko kyse loogisest päätelmäst? Fillaril polkija ihan saletisti tsittas, klabbit teki luudaamisen
näköst liikettä ja vauhti oli stydisti dallaamist reippaampi. Vois funtsaa, et Harmaasudelt puuttu
faktatieto. Kokemus oli nyya ja outo.
”Epälooginen syllogismi”
1. havainto: valkonen mies näyttää tsittaavan
2. havainto: klabbit duunaa luudaamisen näköst liikettä
Johtopäätelmä: valkonen mies on laiska.
Onko masennus oma valinta?
Onko masennus tunnereaktion aiheuttama? Tunne ei oo ilmiö joka ”vaan sattuu” mulle. Tunne on
reaktio jonka mä itse valitsen. Ekaks on ajatus. Tunne on fyysinen reaktio ajatuksee. Jokaista
tunnetta jonka mä koen, edeltää ajatus. Jos mä funtsaan et trabelit kuuluu ihmisen liveen, ei mun
kantsi mittaa onnellisuutta ongelmien puuttumisen kautta. Onnellisuus ei födaa trabelien
ratkasemisest, vaan siitä kuin hyvin mä kynttään pysymää omanarvontuntosena, huolimatta siitä
onnistunko ratkasee trabeleit. Voisko syy ”hermoromahdukseen” olla jatkuva henkinen sylipaini
trabelien kanssa, joita ei kynttää ratkasee?
Ykskään patologi ei oo hiffannu romahtaneit hermoi, ku se on öpnannu vainajii ruumiinavaukses.
Hermot voi kyl vaurioituu onnettomuudes tai fitin klesan seurauksena. Ei ne masennuksest kyl
romahda. Vaik kykenis aiheuttaa fyysisii oireit psykosomaattisesti.
”Looginen syllogismi”
1. päätelmä: kykenen haldaa mun omii ajatuksii.
2. päätelmä: tunteet muodostuu mun omist ajatuksist.
Johtopäätelmä: pystyn hallitsee mun omii tunteit.
Aika simppelii, eiks nii? Ja kuitenkaa ei oo. Merkitys on sillä, funtsaanko ite mun omii ajatuksii, vai
snutaanko yleisii ajatuksii ja käsitteit ympäristöst. Voin häslää itteni onnettomaks funtsaamal, et se
mitä toiset funtsaa, on tärkeempää ku se mitä ite funtsaan.
Koronapandemia ei saa mua masentumaa vaan siks, et se on olemassa. Jos mä masennun
koronaviruksest, se johtuu siitä et mä funtsaan viruksest idiksii, jotka masentaa mua. Kimppaaks
virukseen sairastumisee masennus? Siinäki tapaukses et mun ois funtsattava siitä jotai, joka saa
aikaan masennuksen. Onneks mä en oo saanu osumaa siit klesast ja nyt on jo neljäski rokotus
hankittu.

Omahoitokikkoi tasapainosee liveen.
Mä oon kehittäny omahoitokikkoi, joil kynttään saamaa bosee onnellisuudest, tai ainaki jotain
taspainosemmast daijust. Pelkkä oivallus, et tunne on aina seuraus ajatuksest, ei riitä. Nyyan
elämäntavan oppimine vaatii jatkuvaa treenii, muistiin palauttamist ja toistoo ja toistoo. Niin ku
bodisalilla. Ennen mä saatoin jäädä tällasen idismallin uhriks: ”ton tyypin käytös loukkaa mua!”
Nykyää pyrin funtsaa: ”mä loukkaan mun omii tunteit sillä, mitä mä funtsaan ton tyypin
käytöksest.”
Mä uskon ettei kukaa voi loukata mua, jos mä en päätä loukkaantuu.
Ku mieli painuu alakulon puolelle, mä rupeen heti toimeen. Mun nopein omahoitokikka on lenkki
”pölypallon” (meiän dogi) kans lenkille skutsii. Usein tartun johonki kolmest skittastani ja
näppäilen riffei nii kauan, et fiilis jeesaa daijus. Tai sit mä voin tuunaa nyyan skitta-aihion
mieleisekseni. Handuil duunaamine on stydii daijun terapiaa.
Mä stikkaan joitain trubaduurikeikkoi livenä. Ne on ajatus/tunne kokemuksii jotka skramlaa
skeidaidikset vekka daijust.
Yks hyvä kikka on dallaa bodisalille ja väsyttää ittensä fyysisesti. Sit ku mä tuun himaan ja
skruudaan, ni koht mä singsaan höyhensaarille. Kniigan bluggaamine on ku fönsteri ulkomaille.
Aina joskus mä heittäydyn elämäkertateosten maailmaan. Historialliset dokkarit öpnaa daijuun
nyyaa perspektiivii snygil tavalla. Seurauksena on usein karikatyyripiirros tai muotokuvamaalaus.
Maalaamine ja piirtämine, sillon ku daiju on rauhottunu, stödaa omanarvontuntoo. Taidenäyttelyt
kisaa leffas- ja teatteris käynnin kanssa. Sporttikisojen tsiigaaminen telkust tai livenä mestal, on
tosi stydi terapeuttine juttu.

Lopuks, jos sallitaa?
Mä traisasin tonne Elokoloon karikatyyrinäyttelyn: ”70 vuotta elämän kanssa kasvotusten”. Pidin
saman näyttelyn tammikuus 2019 Kaapelin Valssaamo-hallissa, kimpassa Skarpit killan
vuosinäyttelyn kanssa. Nyt siel on parikyt tuttuu julkkarilärvii tsuumailtavana. Elokolo on jännä
mesta, Kolkkilinja 28, Kaltsissa. Siel voi smaagaa aamuburarin ja puol’ilmasen tsufen, tai päiväl
skruudaa fantsun sopan ym.
Tän jutun potretit on siel seinäl originaalina. Näyttely on pydes 31.10. saakka, joka päivä klogu 9-
14:30. Horju mestalle tsekkaa, hiffaatko tyypit seinält.
Olavi ”OlliBull” Anikari
Kuvittaja, mainosgraafikko