Mull oli 60-luvun loppupuolella Stadissa duunikafru etunimeltään Pietari, jota Pietroksi kutsuttiiin.
Oli kesisloma-aika ja Pietro valmistautui lähtemään taas kerran Heinävedelle, josta hän oli alkujaan kotoisin.
Siellä hänen aikansa kului vanhaa leskimudeansa jelppien erilaisissa maatalon duuneissa. Pietro vietti landella yleensä aina pari viikkoa ja Stadissa loput pari viikkoa lomastaan.
Loma päättyi ja Pietro palasi duuniin. Duunikaverit kyselivät Pietrolta miten kesis oli sujunut. Pietro kertoi, että loma oli Heinävedellä mennyt mutsia jeesatessa ja treffatessa tuttuja. Loppukesiksen pari viikkoa hän kertoi pyörineensä Haitissa. Me vanhemmat duunikaverit tsennasimme hyvin Pietron lomanviettotavat. Sen sijaan paikalla olleet opiskelijat, kesäapulaiskundit olivat ihmeissään, että miten siihen aikaan Haiti voi olla Pietron matkakohteena, kun ei Pietron liksakaan kovin hääppönen ollut ja harva suomalainen oli siellä yleensä käynyt. Kyllä kesäkundeilla bollan pyöritystä riitti.
No, Pietro asui Krunikassa Snellun ja Vironkadun kulmassa, josta oli muutaman stepin matka rafla Laatu-Haitiin. Siellä hän parisen viikkoa nautti Haitin tunnelmasta ja sen antimista.
Jouni Tanska
Tietoja hertsika
Olen viime kevättalvena täyttänyt 70v. Asunut ikäni stadin seuduilla. Nyt Herttoniemenrannassa. Poikkesin myös Vantaalla.
Duunini olen tehnyt Tullihallituksen alaisessa Eteläisessä tullipiirissä ulkomaanliikenteen valvontapäällikkönä tulliylitarkastajan vakanssilla Nyt organisaatio muuttunuut.
Johdin noin sadan hengen valvontaorganisaatiota. Toimin myös valvontahenkilöstön kouluttajana, sekä oman toimen ohella stadin venevalvontayksikön päällikkönä. Ulkomaanyhteistyö rajoittui lähinnä Ruotsiin ja Eestin kanssa. Neuvottelut eri viranomaisten, kuten poliisin, Supon ja rajavartioston kanssa arkipäivää. Laivayhtiöt, huolintaliikkeet, matkatoimistot ym. merenkulkuun liittyvät toimijat neuvotttelukumppaneita.
Harrastuksistani jotakin, olen toiminut aikaisemmin noin 17vuotta riita-rikosasioden sovittelijana, kuulunut aikoinaan Lions-järjestöön sekä Vapaamuurareihin, laulanut toistakymmentä vuotta sekakuorossa, nyt lopettanut. Urheillut nuorempana kiohtalaisesti skulaten futista ja pesistä. Nyt lähinnä kävelylenkkejä ja vähän fillarointia. Olen myös jonkunlaisena aktiivina toiminut taloni hallituksessa. Matkailu jäänyt vähemmälle, kuin nuorena. Nyt olen kuulunut vajaa parisen vuotta Stadin Slangiin. Olen liittynyt Slanginyt jengiin pari päivää sitten ja Lasse minut hyväksynyt.
Olen ollut pari kertaa naimisissa, eronnut. Olen ainoan tyttäreni 14 vuotiaan pojan isoisä. Tyttäreni 43 v. toimii juristina. Seurustelen nykyisin ja gimmani kuuluu Stadin Slangiin.
Sorry,että stoorista tuli pitkä ja ehkä turhaa itsensä korostamista.
Kiitti, että pääsin Jengiin.
Terkkuja, Jouni