Kirjoittajan arkistot:hertsika

Tietoja hertsika

Olen viime kevättalvena täyttänyt 70v. Asunut ikäni stadin seuduilla. Nyt Herttoniemenrannassa. Poikkesin myös Vantaalla. Duunini olen tehnyt Tullihallituksen alaisessa Eteläisessä tullipiirissä ulkomaanliikenteen valvontapäällikkönä tulliylitarkastajan vakanssilla Nyt organisaatio muuttunuut. Johdin noin sadan hengen valvontaorganisaatiota. Toimin myös valvontahenkilöstön kouluttajana, sekä oman toimen ohella stadin venevalvontayksikön päällikkönä. Ulkomaanyhteistyö rajoittui lähinnä Ruotsiin ja Eestin kanssa. Neuvottelut eri viranomaisten, kuten poliisin, Supon ja rajavartioston kanssa arkipäivää. Laivayhtiöt, huolintaliikkeet, matkatoimistot ym. merenkulkuun liittyvät toimijat neuvotttelukumppaneita. Harrastuksistani jotakin, olen toiminut aikaisemmin noin 17vuotta riita-rikosasioden sovittelijana, kuulunut aikoinaan Lions-järjestöön sekä Vapaamuurareihin, laulanut toistakymmentä vuotta sekakuorossa, nyt lopettanut. Urheillut nuorempana kiohtalaisesti skulaten futista ja pesistä. Nyt lähinnä kävelylenkkejä ja vähän fillarointia. Olen myös jonkunlaisena aktiivina toiminut taloni hallituksessa. Matkailu jäänyt vähemmälle, kuin nuorena. Nyt olen kuulunut vajaa parisen vuotta Stadin Slangiin. Olen liittynyt Slanginyt jengiin pari päivää sitten ja Lasse minut hyväksynyt. Olen ollut pari kertaa naimisissa, eronnut. Olen ainoan tyttäreni 14 vuotiaan pojan isoisä. Tyttäreni 43 v. toimii juristina. Seurustelen nykyisin ja gimmani kuuluu Stadin Slangiin. Sorry,että stoorista tuli pitkä ja ehkä turhaa itsensä korostamista. Kiitti, että pääsin Jengiin. Terkkuja, Jouni

Kovakin pikkukundi hiipuu

Rakas mutsini, nyt 94-vuotias oli vuosia aluksi maikkana ja myöhemmin myös dirikana Stadissa, Toukolan kansiksessa skolen lopettamiseen asti. Oppilaat olivat lienee melko villejä suurelta osin ja suista tuli kaikenlaista pölinää solkenaan. Mutsi kerto mulle joskus 60-luvun alussa, kun joku tokan … Lue loppuun

Kategoriat: Arkisto | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Haitin reissaaja

Mull oli 60-luvun loppupuolella Stadissa duunikafru etunimeltään Pietari, jota Pietroksi kutsuttiiin. Oli kesisloma-aika ja Pietro valmistautui lähtemään taas kerran Heinävedelle, josta hän oli alkujaan kotoisin. Siellä hänen aikansa kului vanhaa leskimudeansa jelppien erilaisissa maatalon duuneissa. Pietro vietti landella yleensä aina … Lue loppuun

Kategoriat: Arkisto | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Sir, one more, without bisquit, please

Faijavainaani kertoi mulle kuulemma tosi jutskan 50-luvun loppupuolella. Stadilainen nuori kundi oli ottanut Suomesta 50-luvun alussa ekan pestinsä Englantiin kulkevaan puutavaraa kuljettavaan botskiin. Reissu Englantiin sujui ok. Botski töijattiin illalla kaijaan ja lastin lossaus alkoi vasta aamulla. Nuori sköne kyseli … Lue loppuun

Kategoriat: Arkisto | Jätä kommentti

Ministeri Anastas Mikojan ja minä

Budjasin Hertsikassa 50-luvun alussa, jolloin Slobon ulkomaankauppaministeri Anastas Mikojan vieraili Suomessa. Ulkoministerön virkamiehet dallasivat hertsikalaisiin himoihin, ja ilmoittivat, että kuukauden kuluttua himat tulisi olla hyvin steedattuja, koska Mikojan saattaa tulla tsiigamaan miten finskit budjaavat. No, monella mutsilla hieman ylireagointia asiaan, … Lue loppuun

Kategoriat: Arkisto | Jätä kommentti