Se tais olla jotain 40-luvun ihan finaalii, ku faija hifas fillarin viidakossa. Tää viidakko staijas juutalaisten hautsigan ja tän nykyisen tennishallin välissä Tölikässä. Et, miks sitä pamlattiin viidakoks. Varmalla johtu siitä, et se oli sellanen, monimuotonen naturamesta, josta kykeni bonggaan brenkku- ja pulituuriflindoista skeidasiin filtteihin ja kledjuihin, ku densat piti reduu sen puskissa.
No, sit faija roudas, tän varmalla föratun fillarin, meidän haussin klitsuun. Alko fiksaan sitä kondikseen. Fillari oli äijien modee, stonga satulasta etustongaan, snadi nahkabägi, ruuvarii ja jakkarii varten, satulan alla. Faija joutu paikkaan sisägummit ja sai slumattuu vanhat päälikumit joltain sen kafrulta.
Tää fillari, oli sit se, jolla meitsi starttas treenaan tota fillarointii. Oli kliffa tsiigaa, ku äijät lähti sotkeen filarilla. Ne duunas niitten vensteriglabbin ekaks pedaalille ja sit, bulin kaaren kautta höögerin glabbin satulan yli, sen puolen pedaalille. Yleensä niitten byysien höögerilahkeessa staijas pyykkipoika, ettei ne lahkeet, jääny ketjuihin jumiin.
Tää, tän fillarin pitkä keskistonga, ei ainaskaan duunanu tätä treenii iisimmäks. Jengi varmaan minnaa, et tartti tunkee toinen glabbi tän stongan alta, toisen puolen pedaalille. Ja sit ihme venkurassa starttaa polkeen. Tällai sit tää treeni, starttas skulaan, et kundi oppis staijaan pystyssä tän fillarin kera. Mut ei tää staili, sit mikään nasta juitsu ollu. Mut, tää oli se eka botne, josta sit myöemmin starttas tää meitsin fillarielo. Tää, yks skäfän kundin buleimmista talenteista, ton tsimmauksen ja skrinnauksen kera.
Jaakko Koroma