Mähän budjasin Sammongartsa kasissa. Mutsin, faijan, systerin ja broidin kera. Ekassa kerroksessa. Sillai sit, köökin fönarista, usein hiffasin yhen starbon, joka aamusin roudas snadii tsärraa. Se skufassi jotain peräprutkuu, masikeppoo, metskivapaa ja kait jotain safkalodjuu.
Faija sit kaveeras, et se joteski tsennaa sen jäbän ja et ne on treenannu joskus duunaa diilii, et menis vaik kimppaan fisustaan. No, meitsihän sit hinkuna kuolas päästä meggeen. Sit yks ilta faija valisti, et aamusta se sit onnais.
Tällä kundilla oli snadi botski, johon pysty ahteriin duunaan sen evinruden. Sit tää äijä oli jo illalla, ku oli stigannu vodaa, käyny fikkarin kera plokkaamassa kastareita, Hesperian pudekan nurtsilta. Nää kastarit se duunas syötiks sen pitkäänsiimaan, ku Seuriksen selältä sai tota kuhaa.
Tää äijä oli tsögannu metskimaseja, Hietsun hautsigan takaa, munikselta, ku sinne oli roudattu fedunlehtiä ja muuta maatuvaa. Sit se nykäs prutkun skulaan. Ja botskin keula kohti Possua. Tää saari staijas ton Hietsun pikkusaaren ja Larun välissä.
Sit myöhemmin alko bulisti blosaan. Ei tullu fisuu. Alko frysaan ja toi into fisustaa starttaski jo sit delaa. Sit ku tää jäbä ja faija päättti, et häippästään veke, niin tää perätuuppari duunas streikin. Sit ku tää jäbä alko skrabaan sen eevinruden tulppaa, niin tietty se kynttilä putoski jonkkaan.
Faija joutu sit rudaan tän botskin takas Paskiksen rantsuun. Onneks toi brenkku, ei ollu silloin vielä, skruudannu faijan styrkkaa, niin et sen kondis riiti kliffasti kuiteski rudaan, tätä aika hevii botskii.
Jaakko Koroma