Oli aurinkoinen aamupäivä ja vuosi 1957. Tuli perunakauppias hevoskärryineen Pohjois-Haagaan. Mammat keräsi sen kopukan skeidat kartsalta kukkaravinteeksi. -Pryyy polle.. ja pysähtyi Ohjaajantien ja Pastiksen kulmaan meidän pitskulle. Sillä oli lavalla peruna- ja porkkanasäkkejä, sekä muita juureksia. Slumppaa sai podlareita säkki tai kappakaupalla. Kundit ja friidut pyörivät kauppiaan kanssa huutamassa joka raban alakerrassa niin kovaa kun jaksoivat; -PERUNOITAA…. PERUNOITAA….
Perunahevonen Pohjois-Haaga. Kuva©Markku Poutanen
Mutsit ja faijat tuli pitskulle kärryjen luo ja joskus syntyi pieniä jonoja. Alkuaikoina ostivat suuria satseja talveksi, mutta myöhemmin kyllä väheni hankinnat kun ei kerrostalossa ollut kunnon kylmäkellareita. Siksi ei voinut slumppaa liikaa niiden itämisen ja säilymisen takia.
Kärry oli Eikalla tyhjä ja oli lähdössä Ruskeasuon talleille takaisin. Pyydettiin hevoskyytiä. Minä, broidi ja Loimukosken Jorma, -”hypätkää pojat vua kyytiin, kyllä se passaa”, sanoi Eikka. ”Hepokatti” löntysteli Pastista alas ja iso lauma kakaroita juoksi perässä ja me kolme ”sankaria” kyydissä polleana. Käännyttiin Aino Ackte`n tien risteyksessä Thalian aukion torille ja siitä jatkui matka löntystellen Ilkantietä pitkin. Vähävirran veljekset Jykä ja Ripa tulivat Hultin Lihasta mutsinsa kanssa sekä moikkas, kun oltiin skolessa nähty. Matka jatkui Huovitielle ja siitä edelleen Liimataisen Esson ohi Keskuspuiston metsään. ”Hepokatin” häntä nousi ja rupesi valtavat pallukat tippuu hännän alta. Oltiin huuli pyöreänä ja pidettiin nenästä kiinni. Ei ymmärretty hyppää pois, popsittiin vaan porkkanoita, eikä Eikkakaan meitä pois ajanut.
Loppujen lopuksi oltiin Ruskeasuon hevostalleilla tsiigaamassa kopukoita. Olin silloin vasta 7v ja muut suunnilleen saman ikäisiä. Ilta hämärtyi, tuli nälkä ja ajateltiin, onkohan ne jo himassa huolissaan, pitäisikö lähteä Pohjois-Haagaan takaisin. Toki olivat huolissaan. Loppujen lopuksi poliisien ja naapureiden kanssa olivat meitä etsineet. Olivat olleet naaraamassa Sammakkolammesta ym. (siis varma selkäsauna oli tiedossa). Tämä kun tsennattiin, niin aina kun nähtiin Musta-Maija, dyykattiin ojaan piiloon. Ajateltiin että ne jaagaa meitä, niin kuin jaagasivat. Oltiin Ilkantien skuugessa, joka oli oikein rämesuota silloin ja olimme keränneet marjoja joita nälkäämme popsittiin. En muista ketä upposi tosi syvälle, rämesuohon, sitä sitten kimpassa kiskottiin ylös. Oltiin aivan märkänä ja likaisia. Musta-Maija lipui Ilkantietä pitkin. Taas jouduttiin dyykkaa suohon piiloon ja joltain hukkui sinne kenkä.
”Sankarit” hiippailivat himaan ennen keskiyötä, eikä griinattanut kun soitettiin dörtsikloguu. Ovi aukesi ja selitettiin heti ummet ja lammet. No, eivät ne raaskineet enää selkää antaa, vaan kylvettivät ammeessa ja syöttivät pojat. Ei kyllä saatu pumpernikkeleitä sinä iltana. Onneksi oltiin, kuin uitetut koirat, muuten olisi tullut ”tupen-rapinat” pojille.
Markku Poutanen