– Venatkaa täs ulkona. Mä meen yksin, ku mä tsennaan sen tyypin ennestää, sanoo Ripa. Mä funtsaan, ettei Ripa haluu, et muut oppis tunteen tän lestinheittäjän; ruvettas vaik hakeen itte brenkkumme ilman Ripaa.
– Joo, venataan, Pepe vastaa. – Mut entä, jos se yrittää tehä oharin?
– Eihän se pysty millään, todistaa Ripa. – Ei ne pidä ikinä lestiä päällä. Jos skoudet tulis, nii käryhän kävis heti, jos niil ois flinda povessa. Ne pitää lestit jemmassa jossain pihalla pinon välissä, tai klitsussa tai jonku kämpillä tai jossain. Venatkaa vaan täs, mä tuun kohta ulos sen kundin kans ja sit mennään hakeen se flinda. Te tuutte tietysti messiin.
Ripa kiipee Balladin rappuun, me tyrkätään Pepen kanssa mustat pipomme paremmin otsalle, nostetaan nahkarotsin kaulukset pystyyn ja pannaan spaddut huuleen. Ripa tulee takas gartsalle lyhyen ja pulskan kaverin kanssa jo ennen ku me on ehditty vetää röökit ees puoleen väliin.
– Onks nää kundit sun kimpassa, tyyppi kysyy Ripalta. Ripa vastaa, että on ne. Mä tsiigailen silmäkulmasta lestinheittäjää. Se ei oo meitä varmaan ku viis, enintään kymmenen vuotta vanhempi, mut pitää balsaa päällä ja bresaa päässä. Kaulaliinan alta näyttäs, et skragaki roikkuis kaulassa. Lähetään nelistään dallaan Tokaa linjaa ylös. Vasemmalla puolella nousee galtsit. Siel me braijattii Pepen kanssa inkkaria vast jotain viitisen vuotta aikasemmin.
Pepe tökkää mua kylkeen ja heilauttaa nuppiaan, et jäätäs vähän taaemmas.
– Mitä me tehään, jos se yrittää oharia tai koettaa myydä meille vesilestin? kuiskii Pepe, ettei Ripa ja se kundi kuulis.
– Ei vesilestiä kukaan pysty myymään. Siitä otetaan aina huikat ensin. Tiesin, ku Ripa oli mulle kertonu.
– Mut ohari? Jos se yrittää oharia, ku saa fyrkat, Pepe jaksaa inttää.
– Tuskin se sitä hivaa koittaa. Meithän on kolme, eikä olla jurrissa ja sehä on snadimpi ja aika läski. Ei se mitää oharia yritä, rauhottelen samalla itteeni.
Pepe keikuttelee hartioitaan. Se on käyny knekkaamassa samalla salilla Purtsin kanssa ja lyö aika nopeesti vasureita ja perään kovan oikeen. Pepe alkaa jo dalsia ihan ku se funtsis, miten se pääsis ottaan matsia ton pulskan lestinheittäjän kans, jos se yrittäs meitä kusettaa.
Ehitään nousta vaan pari korttelia Tokan linjan mäkee ylös ku bresapäinen kundi pysähtyy yhen porttarin luo. Siit on lamppu sammunu tai sammutettu.
– Venatkaa te täs. Mä haen flindan. Mä tuun takas tähän ihan heti, supisee kundi.
Me nyökätään ja jäädään venaan. Vilkuillaan gartsaa molempiin suuntiin näkyiskö skoudeja tai maijaa. Ei näy muuta ku yks koirankusettaja ja seki on kaukana.
Kundi vislaa porttarissa ja vinkkaa meidät peremmälle, ottaa Ripalta meidän kimppafyrkat, korkkaa pullon ja antaa sen Ripalle, Ripa ottaa huikat, myyjä ottaa toisen ja sen jälkeen Pepe ja mä. Nyökitään kaikki, et ei oo vodaa eikä ees blandattua.
Ripa panee lestin povariinsa. Moikataan reteesti kundille ja käännytään gartsan yli Tokan linjan bärtsille. Kundi painelee takaisin Balladiin. Jos sil jäi tsufet kuppiin, niin se on kyl jo galsaa, mä funtsaan.
Pertti Rinne
– – – – –
Luovan skrivaamisen kurssilla (20.-21.1.2015) oli juttua, et mä lähetän yllä olevan stoorin, joka siellä käytiin läpi.
Stoori sijoittuu Hagikseen, tapahtuma-aika muistaakseni 1957 tai -58. Taustalla on oikea tapaus, mutta tarina on skrivattu vapaasti muistia fiktiivisesti soveltaen jonkinlaisen novellin muotoon.
Balladi oli Porthaninkadun alapäässä, puutalon toisessa kerroksessa, heti Tokan linjan kulmasta kirjastolle päin, kadun oikeella puolella. Ympyrätaloa ja virastotaloa ei silloin ollut. Ympyrän paikalla oli vanhat korttelit puutaloineen ja virastotalon (ja kaupunginteatterin) paikalla pelkät paljaat galtsit.
Pera