Kuuskytluvun puolivälissä keikkakalenterissa näytti hiljaiselta.
Nyyat starat fanitti jengii. Viikkosanomien suosituin suomalainen äänestyksessä v.1959 neljänneksi tullut Lasse Liemola edusti mennyttä maailmaa. Danny, Johnny ja skittabändit nous stagelle.
Mun oma bändi stikattii kilometritehtaalle. Mä tein keikkaa itse ja sjungasin omii biisei niille ku diggas lyssnaa.
Toukokuussa 1966 pyydetti esiintyy Pieksämäen Nuorkauppakamarin tilaisuuteen. Skujasin sinne omalla fiudella. Matkaa runsaat 300/suunta yhteensä 600 kilsaa. Eiku baanalle.
Keikka onnistu hyvin ja jengi oli innoissaan. Tilaisuus alko klo 19.00, mun osuus päätty ennen kymmentä. Halusin lähtee samantien takas Stadiin. Eiku baanalle.
Neljä tuntii per suunta yksin ratissa teki redusta haasteellisen. Menomatka Pieksämäelle iltapäivällä kulki proggista funtsatessa. Paluu keikan jälkeen Stadiin tuntu ku kivirekee sleepais perässä. Takki oli tyhjä. Ykstoikkoinen tyhjä baana eikä jengii missään. Reitin varrella kylät pimeinä ku böndellä goisattii. Huoltsikoita harvassa, niistäkin moni bosessa.
Yritin pitää itseni virkeenä skujaamalla fönari auki ja dokaamalla limuu. Vauhtii pidin yllä usein yli sallittujen rajoitusten. Eihän täällä kukaan oo liikkeellä enää, mä funtsasin.
Stadiin tulin Lahden baanaa. Budjattii siihen aikaan Puotinharjussa. Viikin suoralla hidastin vauhtii, nyt jo melkein himassa.
Mä havahduin ku yks kundi nosti mua ulos fiudesta. Mitä nyt?
Kaveri otti mut kyytiin ja suoraan Malmin lasarettii. Sillo mä tajusin: mälli. Fiude oli ajautunu vasemmalle kaistalle ja päätynyt kiviseen kilometritolppaan.
Leguri ja hoitsut totes ett skoudee tai verikoetta tuskin tarvitaan, kundi näytti selvältä.
Lasse Liemola Malmin lasaretissa
Mulla brakas molemmat klabbit ja otsaan tuli kolmen sentin tikki. Klabbit kipsiin ja osastolle. Siellä mä viruin puoltoist kuukautta.
Kavereita ja vaiffi kävi päivittäin tsiigaamassa ja mä tunsin ett laiffi ei oo paskempaa.
Maikkarissa mä sjungasin ”sellaista sattuu” kronikkaa kuluneen viikon häppiksistä. Mälli ei haitannu sjungaamista ja niinpä mä esiinnyin klabbit kipsissä.
Lasaretissa laiffii funtsiess tajusin ett nyt tarvii skrivaa loppuelämän kässäri uusiks. Näin myös kävi. Rupesin päiväduuniin kunnes 1970 perustin oman lafkan.
Samalla reissulla oon vielä.
Lasse Liemola