Väinämöisen kosiomatka IV
Väinämöiseltä oli skotattu ratsu alta. Nyt Väiski tsimmaili tuulen kuljettamana aina vaan syvemmille vesille. Silt alko, voimat hiipuu ja se usko jo pian hukkuvansa, mutt jelppiin tulikin helvetin sbuli Kokko-lintu. Sen toinen siipi viiisti skönee ja toinen himmelii. Fogelin tarkka ööga hokas Väinämöisen ulapalta ja se lens jututtamaan sitä. Kokko tsennaskin Väiskin siitä, kun se oli nähny Väiskin luomisduunissa aikojen alussa. Se ihmetteli, mitä Väiski oikein melskaa siellä skönessä? Kun Väiski kerto sille koko stoorin, niin Kokko käski se kletraa selkäänsä ja lupas viedä äijän minne vaan se haluais. Sit ne flygas Pohjolaan. Kokko stikkas Väinämöisen jonnekin skutsiin, rannan läheisyyteen. Eihän ukko tuntenu koko mestaa ja rupes nyt spiidaamaan sitä, ettei ikinä hittais himaan takaisin. Spiidaus kuulu Pohjolan emännän, Louhen korviin, joka lähti tsiigaa kuka sillä sliibaa
jatkuu…
Louhi Pohjolan emäntä, foto: Rantsu
Snadi piika pikkarainen,/ Pohjan muijan käskyläinen,/
oli aamuaskareissa,/ suulistakin aikaisemmin,/
aamupalaa duunaamassa./ Kuuli itkua sköneltä,/
rannikolta sliibausta./ Luudas äkkiä talolle,/
kaveeras talon väelle:/
”Kuulin itkua sköneltä,/ sliibausta ihan läheltä!”/
Louhi Pohjolan emäntä./ Pohjan akka harvahammas,/
starttasi ulos pihalle,/ lysnailemaan portin luokse,/
sanoi hetken kuunneltua,/ ei ole itkua skidien,/
eikä naisten sliibailua,/ se on itkua starojen,/
partasuiden parkumista
Veneen skuffasi vesille,/ airot pisti hankaimille;/
itse rutsaamaan rupesi./ Läksi luokse Väinämöisen,/
viereen äijän sliibailevan.
Näki itkevän urohon,/ ulvovan Kalevan karjun./
Väiskin skeggekin tutisi/ koko kroppa kouristeli.
Ihmetteli Pohjan akka,/ uteliaana kyseli:/
”Mistäs mies olet kotoisin,/ kun oot oudoilla sijoilla?”/
Nosti Väiski nuppiansa,/ hogas Pohjolan emännän,/
vastasi kyselijälle:/” Kai mä itsekin sen tiedän,/
etten oo tutuilla mestoill./ Himassa olis parempi,/
kotonani tunnetumpi.”
Louhi Pohjolan emäntä,/ alkoi tentata sukua:/
”Kuka sä oot syntyjäsi,/ mikä mies oot miehiäsi?”
Vaka vanha Väinämöinen,/ kertoi heimonsa tarinan:/
”Tsennattiin mut tieäjänä,/ joka mestan sjungaajana,/
mahtimieheksi sanottu./ Näillä mailla tuntematon,/
kussa kurja kuljeskelen./ Tuskin tsennaan itseäni.
Louhi Pohjolan emäntä,/ käski jo ukon slutata,/
”Lopeta toi murehtiminen,/ ala taas kertoa satujas,/
heittämähän kuplettejas.”
Otti miehen murehtimasta,/ äijän nappasi mukaansa,/
käski nousta rutsariinsa, / istumaan peräpenkille,/
itse rutsaamaan rupesi,/ Pohjolaan kotia kohti./
Vieraan kuljetti himaansa,/ kantoi safkat lautaselle,/
märät kledjut kuivatteli,/ hieroi hartiat, ja klabbit,/
lämmitti kipeet lihakset./ Kuntoutti Väinämöisen,/
Saikin äijän entiseksi,/ kyseli ja ihmetteli:/
”Mitä spiidasit kivellä?/ Sliipailit pahanen ukko,/
tuolla mestalla pahalla,/ meren rannan tuntumassa?”
Anja ”Rantsu” Rantamäki
