Joukahainen sai kuulla, ett Väinämöinen oli lähdössä Pohjolaan kosiomatkalle. Jokkee jurppi vieläkin se, kun tuli luvanneeks systerinsä Väiskille vaiffiks. Ja mieltä paino tietysti Ainon itsari. Muutenkin Väiskin maine sai Joukahaisen kateelliseks. Se päätti tosissaan päästä Väinämöisestä eroon ikiajoiks. Jokke suunnitteli sellasen tappovehkeen, ettei moista ollu ennen nähty, sit se rupes vaklaa Väiskii yötä päivää, vaikka mutsi kielteli. (jatkuu)
Jokke funtsasi vähäsen,/ mietti mutsinsa sanoja./
Handu kielsi ampumasta, /toinen käski, toinen kielsi,/
sormet suoniset pakotti./ Sanoi sitten mutsillensa:/
Loppukoot ratto maailmasta,/ sekä laulu kuulumasta./
Minä ammun Väinämöisen!”/
Jännitti tulisen jousen, / veti viinistä vasaman,/
parhaan tammivartisensa,/ nuolensa kyyn myrkkyisen./
Senpä jänteelle asetti,/ ampumahan Väinämöisen,/
loitsusi lorun samalla:/” Iske tamminen vasama ,/
jousta jerkkuinen sakara,/ jänne joustava lähetä, /
päin ridaavaa Väinämöistä.”/
Ekan ampuikin ylitse,/ korkealle taivahalle,/
ampui toisen maaperähän,/Ampui vielä kolmannenkin,/
Osui olkiseen orihin,/sattui ratsuun Väinämöisen,/
läpi länkiluun lihojen,/ alta kainalon vasemman./
Siitä vanha Väinämöinen,/ putosi alas merehen,/
Väinö laineille pulahti,/ olkisen oriin selästä,/
hernevartisen hevosen./Nousi maininki mereltä,/
aalto ankara sköneltä,/ kuljetti vesille Väinön,/
kauemmaksi rannikolta,/ kauas aavalle merelle,/
ulapoille kaukaisille..
Ilostui siitä Joukahainen,/ glaidu suuri sattumasta./
Väinämöselle leveili:/ ”Enää et sä Väinämöinen,/
elävänä tänne pääse,/ näille Väinölän ahoille,/
Kalevalan kankahia./ Hukut noille aallokoille,/
pysyt siellä kuusi vuotta,/ kellut seitsemän suvea,/
ajelehdit kuusipuuna,/ uppotukkina makailet,/
katoot kantona karille.”/
Siitä siirtyi mies sisälle./ Äiti huolissaan kyseli:/
”Ammuitko jo Väinämöisen/surmasitko suurmiehen.”/
Jokke vastasi mudelle:/ ”Joo, nyt ammuin Väinämöisen,/
kaadoin Kalevalaisen,/ pistin merta luutimahan,/
laineita lakaisemahan,/aallokoita steedaamahan,/
kauaksi meren selälle./ Sinne sortui Väinämöinen.”
Mutsi moitti Joukahaista:/”Nyt teit poikani pahasti,/
kun sä ammuit Väinämöisen,/kadotit kalevalaisen,/
Suvantolan suuren karjun,/ Kalevalan mahtimiehen./
Vanha Väiski Väinämöinen,/ulapalla uiskenteli,/
ajelehti lainehilla,/ viisi päivää uiskenteli,/
yötä viisi kelluskeli,/edessä ulappa aava,/
takana sininen taivas,/
Tsimmas vielä kaksi yötä,/ pari päivää aurinkoista./
Yön seitsemännen perästä, /tunsi tuskaiseks olonsa,/
alkoi jo vähetä voimat,/ mietiskeli Väinämöinen,/
funtsaili mitä tekisi,/miten pinnalla pysyisi.
Bamlas siinä itseksensä,/ kelluessaan sprookaeli:/
”Voihan ukkoa minua,/ miks mä reissaamaan rupesin,/
himastani matkaan läksin,/ tänne aavalle skönelle,/
taivaan alle tsimmaamahan,/ kalsa on täällä uiskennella,/
kylmä jeddojen keralla.
Enkä tiedä kuin asua,/ miten budjata pitäisi,/
näin vanhana karbaasina,/ ikäloppuna gibana./
Jos himan blosiksen byggais ,/ sen stormi pois pyyhkäisisi,/
jos sen aalloille tekisi,/ niin sen Ahti ahmaisisi.”
Anja ”Rantsu” Rantamäki