Vuosien varrella Tsilarin apuna on pyörinyt kaikenlaista kengänkuluttajaa ja housunhankaajaa. Monenmoista sukanvenyttäjää ja lahkeenlepattajaa. On ollut vanhaa pappaa ja nuoria siloposkisia pojankoltiaisia, maskuliinisista tytöistä puhumattakaan. On ollut rääväsuita ja hiljaisia hissukoita.
Tsilarin uran alkuvaiheessa, kun vuoden määräaikaisuus oli päättymässä, tilalle oltiin palkattu ahkera ja näppärä kiinteistönhoitaja. Kundilla ei ollut koulutusta, ei oikeastaan muuta kuin auto. Aika pian tuli selväksi, että kundi oli peliriippuvainen, hävisi välillä kesken työpäivien huoltoasemille pelaamaan. Ja tuli kauhealla kiireellä työpaikalle kun häntä ensin oltiin tavoitettu puhelimitse tunteja. Sitten loppuvaiheessa selvisi, että kundi oli myös narkkari, joka herätettiin viimeisenä työpäivän aamuna työhuoneen pöydän ääreltä, puukko pöytään pystyynlyötynä. Kundi herätettiin, hän kirosi kaikki ja juoksi autoonsa ja kaasutti tiehensä. Eikä häntä sen koommin nähty. Tsilari muistaa kuin eilisen, kun tämä kundi kerran karjui työpaikan talouspäällikölle että ”Lisää Liksaa!”
Kesäisin on ollut näitä kesäapulaisia. Yksi sankari oli mestari piiloutumaan eri vessoihin nukkumaan, tai mitä nyt siellä touhusi. Sama poika, kun laitettiin harjaamaan pihaa, harjasi tunnollisesti samaa kohtaa tuntitolkulla.
Eräs kesä meillä oli myös oman elämänsä Picasso töissä. Hän ihaili maalaamista, piti itseään suurena taiteilijana. Hänelle annettiin tehtäväksi maalata parkkialueen viivat uusiksi. Poika maalasi pienellä taiteilijan pensselillä yhtä viivaa päivätolkulla, jolloin silloinen isännöitsijä vihelsi pelin poikki. Sama poika kritisoi meitä vakkareita, ettei me kuulemma olla oikeita kiinteistönhoitajia. Poika sai lähteä piakkoin tämän jälkeen, yhteistä säveltä ei löytynyt.
Kerran työparikseni laitettiin tuhti poika, joka ei ikinä puhunut mitään. Punastui vain, kun hänelle jutteli. Häntä kutsuttiin varjoksi, koska hän oli kokoajan kintereillä eikä pärjännyt yksin.
Sitten oli se maskuliininen tyttö, joka öljysi isot ulkopenkitkin alle vartissa. Oikeastaan kaikki työt mitä hänelle annettiin, hän kiirehti valmiiksi. Tulos oli yleensä kuin juosten kustu. Oli selvää ettei voitu jatkaa yhteistyötä, koska oma-aloitteisuutta ei ollut hänellä ollenkaan.
Muutama vuosi sitten myöskin Pekka ja Pätkä olivat meillä kesähommissa. Pitkä kundi oli parin metrin mittainen hongankolistaja, jolla ei ollut tatsia oikeastaan mihinkään. Hän tajusikin sitten sen ja lopetti itse, Pätkä jatkoi vielä sen kesän loppuun, mutta kyllä häntäkin sai potkia persuksille jatkuvasti.
On hyviäkin tapauksia ollut paljon. Ne ovatkin olleet tunnollisia ja niiden perään ei ole tarvinnut kytätä jatkuvasti.
Ei muuta kuin tukka päähän ja menoksi! Jatketaan harjoituksia.
Stadilaisen huoltomiehen mietteitä työstään, elämästä ja kaikesta siltä väliltä. Havainnot perustuvat tositapahtumiin, jutussa esiintyvät henkilöt eivät ole fiktiivisiä.
Teksti: William
