Mulla oli siihen aikaan, joskus viime vuosituhannen puolella, oisko ollu 70 – 80 lukujen vaihteessa, sellanen 25 jalkanen kuttaperkkabotski. Ahterissa siinä oli 198 luupäinen Mercruiseri faartia antamassa. Niin että potkuu riitti aina sinne 35 solmuun saakka. Eihän sillä skönellä sellasta nopeutta yleensä voinu ajaa. Tosi harvoin kun sköne oli plägä. Jos Larusta starttas täydellä faartilla, niin ekan kerran sai tankata Nokkalassa. Menovesitankissa kävi sellanen pyörre, että se alkoi jo tuntua pankkitilin saldossakin. Snadissakin aallokossa täydessä menossa tuntui silta, et munuaiset on välillä pilssissä tai välillä fledassa. Kun se hakkas.
Oltiin sit kerran menossa Hankoon redulle. Ilma oli kun morsian kun startattiin. Ajeltiin kaikessa rauhassa noin viittätoista solmuu. Se kun oli sopiva matkanopeus sille paatille ja pankkitilin saldolle. Ja pysyi plaanissa. Ajeltiin sisäreittiä se kun on niin pirun kaunis ja kun meillä ei ollu mihinkään hosis.
Vähän ennen Porkkalaa alkoi hiivari nousta ja funtsasin et mitenkähän on ton Porkkalan selän kanssa, kun on noi skiditkin messissä. Starttas snadisti studaan.
Jeesattiin siinä ohimennen yhtä sakemannin purkkaria, kun se oli hitannu lahden ainoan stemun kun se oli tsögannu ankkuripaikkaa. Snara kiinni purkkarin ahteriin ja veto päälle . Se niksmanni tarjos ens föörisnaraa. Se ei bonjannu, et jos mä vedän sitä keulasta, niin se on entistä enemmän sen stebarin päällä. Sieltähän se sitten kuitenkin irtos monen donnerwetterin jälkeen. Germaani bjuudas sit aidot sakubisset ja heitti vielä kiitokseksi flindan sakemannien omaa konkkaa, joka oli siis täyttä skeidaa. Hiffattiin myöhemmin. Mut eihän lahjaheppaa saa munneen tsiigaa. Eikä me sitä paitsi sen konkan takii jeesaattu sitä siltä stebulta, vaan kun sä oot skönellä, niin sun on jeesattava sitä joka jeesii tarvii. Se on skönellä skrivaamaton laki.
Sillä välillä kun me jeesattiin sita germaania , oli hiivari noussu jo melkoiseksi ja botski alkoi olla niinku merivesiakvaario. Sivufönareista näki kun abborret ja hauet tsimmas. Oltiin siinä vaiheessa, et seuraava olis ollu Porkkalan selkä. Mä funtsasin, et ei juma, ei tonne hivaa mennä. Nyt pitäis saada kippo vendaan 180 graadia. Siinä hiivarissa se ei ollitkaan ihan iisi biisi. Sai mä sen sit kuiteski vendattua. Täytyy kyl myöntää, et siinä oli snsmmän onnee kun ymmärrystä. Se kun oli aika kapee paikka.
Tsiigattiin siinä sitten mestaa, mihin vois ankkurin pudottaa. Löytyihän se yhden saaren takaa. Tuulen suojainen poukama.Ei muuta kun ankkuri botneen ja fööri kiinni rantakoivuun. Ehdittiin just heittää thänksit yläkertaan, et klaarattiin toi homma, kun hiffasin et sdnadi rutsari, jonka ahterissa oli 3-heppanen mylly ja kyydissä kaks gamlaa gubbee alko lähestyy meitä niemen takaa. Mä huusin mammalle pentteriin: nyt duunaat pari knorria ja äkkiä.
Ne jäbät landas siihen meiän kylkeen ja : sine mene pois teme minu ranta ja minu saari . Sine mene pois.Tällä toisella kotimasella. Mä kerroin jäppisille, et me ollaan vähän niinku hätäsatamassa ja saako herroille olla kun on näin paha kelikin kuumat knorrit. No mikä ettei sehän sopi. Ne hiffas et me ollaan todella hätäsatamassa ja pari skidii messissä, niin ettei meillä ollu meininkiä snutaa tai vallottaa niitten saarta.
Parin knorrin jälkeen mehän oltiin jo bestgiksiä ja ne bjuudas meille betre ankkuriplatsii. Mä pyysin kuitenki et jos me saatais olla yö t.ässä kuunes toi hiivari rauhottuu. Se sopi niille ja lupa saatiin.
Ei me mamman kanssa sinä yönä paljon nukuttu, kun skidit oli tullu merisairaiks ja ne oli täyttäny föörissä olevan kemiallisen wceen. Se oli saatava tyhjäks ennen kuin jatketaan skiglausta. No, mä olin nostamassa sitä vessaa keulaluukusta täkille, kun se prkleen purkki laukes ja kaikki liemet valu mun farkkuja pitkin lattialle ja pilssiin. Siinähän ei jeesannu muu kun uintireissu ja steedaus. Koko yöhän siinä meni kun tvetattiin matot ja saatiin pilssi tyhjäks siitä nektarista. Meni siinä se sakemannin bjuudaama konkkakin. Ei sitä siinä vaiheessa hiffannu kumpi oli pahempi se dunkku vai germaanikonkka.
Ei muuta ku viikon päästä uusiks ja nauttimaan taas sköne-elon ihanuudesta.
Että sillai.
Teksti ja kuva: Heimo