Venaan vaan taas, ihan inhona, ton Ihamäen joka joulusta stoorii, ton kinkun kypsyttämiseks. Lykkää vähitellen fiilistä, et onks ton yhen helkkarin röhkijän takaklabbin grillaus, joku joulun syvän olemuksen ja koko joulufestin onnaamisen sielu, tai tän ihmiskunnan elon, the end.
Nää kaks jäbää, toimittaja Ihamäki ja tää hallikauppias Wotkins, duunaa joka kerta saions fiktionii juitsusta, jota tää nyky sivilisaatio, on duunannu jo vuosikymmenii tosta vaan, ihan vensterillä.
Lyftaa kinkku huoneenlämpöön silloin ja silloin. Väännä uuni siihen ja siihen asteeseen. Lykkää mittari ruhon sisään, ei kuitenkaan staijaan luuhun kiinni. Eka timma lämpöö sitä ja sitä, sit säädä uuni siihen ja siihen asteeseen ja tässä ja tässä asteessa niin ja niin kauan per kilo. Ethän unohtanu duunaa vodaa astiaan, ritilän alle. Kun mittari näyttää niin ja niin paljon, ota kinkku uunista.
Ja silti, mitä jos kinkku onkin raaka tai murentunut ylikypsänä. Kantsuisko jostain treenaa tsöbaa, kinkkuvakuutuksen. Onks toi joulu piloilla, jos Virtasen tai Lahtisen kinkku, oiski tänä jouluna, huisisti parempi ku tää sun.
Mun mudevainaa, duunas meidän kaasuhellaan eldiksen. Otti kinkkuroikaleen suolavedestä. Vetäs hellanluukun auki ja stikkas ruhon sisään. Sit se vilkas klogua, starttas vääntään rosollit ja muut herkut. Otti sit joskus, tän possun uunista, duunas sinappista ja korppujauhoista peiton. Kutsu jengin joulupöytään tsittaan. Ja voihan joulu, et kaikki maistu namille.
Teksti: Jaakko Koroma
