Kuuskyt, seitsemänkytluvuilla, Tölikässä staijas bulisti leffateattereita. Astra Tunturigartsalla ja Ritzi Pohjois-Hesperiangartsalla, oli tutut nonarileffat. Sit toi Adlon Tölikän tortsan kulmilla. Sit tietysti Mikki. Museogartsan yhestä porttarista sisään. Siellä pyöri, ton arpinaama, Edie Constantinin, agenttifilkkoja.
Tää legendaarinen Kino Hesperia, staijas Mantskulla tota Larin Parasken patsasta vastapäätä. Tätä mestaa veivas vuoskausii, yks sama, jänskä perhe. Faija, mutsi ja niitten tuhti kundi. Niistä oli kyl iisisti hiffaa, et toi niitten safkapuoli himassa, staijas kohillaan ja oli vähintäänki riittävä. Ei nimittäin jääny bulimmin hukkatilaa, ku tää tän fämilin mude, tsittas libarinmyyntiskopessa.
Tää leffamesta oli yhen filkkamasinan praktiikka. Parinkymmenen minsan välein, stendas lyysit loistaan salissa ja konehuoneessa niitten faija, joutu aina kelaan näytetyn filkkarullan takas ja duunaan koneeseen nyyan, et leffa vois jatkuu.
Jokanen Tölikän skidi, varmalla oli joskus tsitannu tsiigaamassa Zorron taistelevaa legioonaa, osaa yks, kaks ja kolmosta. Raikuva hurraa-mökä, ku jelppijengi ridas pelastaan, jotain jenkkisolttuja ja skoobareita, ku ne flaidas inkkareiden kera. Snadii synffii kuiteski, ku noi sinitakit, skotas kifruilla inkkareita ja niitten villiorhii, kimoja. Nää apashit ja noi viimeset mohikaanit, joutu vaan huitoon keihäillä ja skotaan jousareilla, valkosii fittejä vallottajii.
Sit vielä tän leffan vakkarirebertuaarii, oli toi Vihreän laguunin hirviö, Mala Robinson Crusoe ja tietysti monta Tarzan-leffaa. Yks fitti juitsu kuiteski oli. Jos joutu tsittaan eturiviin ja ihan reunaan, niin tää valkonen skriini väänsi nää artistit, kapeiks humanoideiks. Sit vähitellen tottu siihen, jos vaikka tsitas katsomon etuosassa, snadisti väijyyn, ku kundit stroolas ”kliffana tsoukkina” takarivillä, et hiffas lyftaa, omat bläägät lattiasta, et säily klabbit kuivina.
Teksti: Jaakko Koroma