Vastakkainasettelusta voitto

Ystävä, artisti, työkaveri ja mm. taiteilijakansan edustaja Kike Elomaa kysyy Facebook -ryhmänsä mielipidettä vaikeaan valintaansa. Hieno piirre! Olen työni vuoksi uskontoon ja politiikkaan sitoutumaton, mutta tässä asiassa haluan antaa Kikelle ja kumppaneille täyden tukeni.

Kun Warner 25 vuotta sitten vei Fazer kaupalla käytännön vallankahvan koko Suomen äänilevyteollisuuteen yhdessä muiden ulkomaisten levyjättien kanssa, ilma täyttyi lupauksista. Vain hetki sen jälkeen entiset yhteistyökumppanit vedettiin kölin alta.

Radiot, kaupat ja ravintolat asetettiin uusille gramexveroille pantaviksi, Fazerille rahaa tahkonneet artistit saivat mennä ja jopa kuluttajia haastettiin oikeuteen. Piratismiongelmaa suurentelemalla tekijänoikeuksille syntyi suoja, joka turvasi koko kulttuurihistoriamme määräysvallan ja ansainnan ulkomaisille levy-yhtiöille. Tänään näemme kenen etu toteutui, vaikka taiteilijoiden edusta puhuttiin.

Ylivoima tuhoaa myös käyttäjänsä, sillä indeksit, ostovoima ja laitekanta huomioiden musiikin myynti oli 80-luvulla kymmenkertaista. Näin ei olisi käynyt, jos Suomen päättäjät olisivat kyseenalaistaneet uuden vallan ja vahvistaneet kotimaisia puolustuslinjoja.

Politiikan uusi tilanne on molemmille paras, sillä vain siten kumpikin poliittinen linja pystyy ajamaan tavoitteitaan ilman sisäisiä riitoja. Hallituksen kaataminen olisi ollut maan ja kansan pettämistä.

Parempaa työministeriä ei löydy ja puolustusministerin substanssiosaaminen on poikkeuksellista. Kulttuuriministeriö ja pääministeripuolueen elinkeinoministeriö kaipaa nyt rohkeinta mahdollista suomalaisuutta kyseenalaistamaan entisen.

Tämä puheenvuoro ei ole Warneria tai Perussuomalaisia vastaan, vaan myös heidän puolesta. Kummallakin on tehtäväkenttää, sillä Suomi tarvitsee monikansallisia levy-yhtiöitä ja unilukkareita EU- sekä maahanmuuttokysymyksissä.

Eniten Suomi 100 juhlavuosi kaipaa työtä, kilpailua, toimeliaisuutta ja erityisesti monimuotoista viihdetarjontaa.

Poptori Oy

Erkki Puumalainen

toimitusjohtaja

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *