Vaasanpuistikkoa kehitetään – kerro oma kantasi

Helsingin kaupungin rakennusvirasto käynnisti alkusyksyllä 2016 Vaasanpuistikon kehittämissuunnitelman laadinnan. Suunnitelman pohjaksi on kartoitettu jo olemassa olevaa materiaalia ja järjestetty asukastapahtumia kuten viihtyisyysvaellus, toritapaaminen ja tulevaisuusilta. Tapahtumia on järjestetty yhteistyössä Setlementtiliiton kanssa.

Näissä eri tilaisuuksissa on kerätty ideoita ja toiveita alueen kehittämiseksi. Ideoiden pohjalta on laadittu kehittämissuunnitelmaluonnos, joka on monitasoinen ja tähtäin on pitkällä tulevaisuudessa.

Luonnokseen voi tutustua Kalliolan setlementtitalolla, Sturenkatu 11, torstaina 1. joulukuuta 2016 klo 15–19.
Pistäydy paikalle, tule tutustumaan ja keskustelemaan suunnitelmaluonnoksesta. Hankkeen vetäjät ovat paikalla esittelemässä suunnitelmaluonnosta.
Voit tutustua suunnitelmaan myös internetissä Kerro kantasi -palvelussa (kerrokantasi.hel.fi).
Palautetta voi antaa verkkopalvelussa 28.11.–11.12.2016.

Kehittämissuunnitelma on tavoitteellinen suunnitelma, joka ohjaa ja määrittää tulevaisuudessa alueella tehtäviä, tarkempia toteutukseen liittyviä puisto- ja katusuunnitelmia. Näihin tarkempiin suunnitelmiin tulee vuorovaikutusmahdollisuus vielä erikseen. Kehittämissuunnitelman ensitoimenpiteitä voidaan kuitenkin toteuttaa osaksi jo tämän suunnitelman avulla.
Kehittämissuunnitelma menee yleisten töiden lautakunnan käsittelyyn loppuvuodesta 2016.

Tervetuloa keskustelemaan ja antamaan palautetta ehdotuksesta.

Aika : Torstaina 1.12.2016 klo 15–19
Paikka: Kalliolan setlementtitalo, Sturenkatu 11
Verkossa: kerrokantasi.hel.fi

Lisätietoja: aluesuunnittelija Petri Arponen, rakennusvirasto, puh. 09 310 38955

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *