Toi skolekiusaaminen, ainaskaan Lapparin kansiksessa 50-luvun alussa, ei skulannu mitään bulimbaa roolii. Minnaan, et joskus, ku joku kundi nykäs kimmaa letistä, tää juitsu stoppas siihen, ku tää kimma lämäs kundii takas aapisella tai sen viivottimella. Joskus kans, toi giltsille lohtuu, ku se kantras maikalle.
No, vielä ekalla, ei duunattu kundeja stondaan nurkassa, mut sit myöhemmin, starttas nää höörnat luokassa loppuun ja välillä kaksi viikarii staijas lusiin, samassa nurkasa. Sit kait jo kolmannella ja neljännellä, kimmatki alko hiffaan, et tän kiusaajakundin motiivi, oliki siinä, et se tais olla snadisti pihkassa, tähän typyyn.
Oisko niin kuiteski, et ku nää kuteet ja toi fämilien elintasoki, oli samaa tasoo, niin mitään kateutta ei födannu senkään suhteen. Ei dallannu kimmat ja jannut snögessä, Väänssin tai Konverssin tyyriit kangastennarit klabbeissa, niinku nyt. Monella skloddilla, oli sossun kautta hommatut puskat. Sit nää monotki, oli yleensä veivattu monen kundin, joko vanhempien broidien tai serkkujen kautta, niille käyttöön.
Se oli redii aikaa. Annettiin kaikkien blumstereiden kukkii. No, ei tietty silloin tällasii kliffoja fraaseja funtsittu. Muistan, ku neljännellä meidän luokalla, staijas yks snadisti outo kundi, ainaski jos meihin muihin dorgiin vertas. Se oli helvetin musikaalinen. Aina, ku skolekuoro veti niitten kevätaktii, niin toi musamaikka, Vilho Luolajan-Mikkola, käytti tätä kundii musarautana, eli se aneli, et vedäs mootsartti duurii deetä, et tää kööri jo startissa, sjunggais samaa äänialaa.
Ei skriinattu ainaskkan pahalla, tälle kundille, ku se kerranki, ihan intona selitti, et miten toi sähkösysteemi, kesken jonkun Sibben seitsemännen aikana, brakas ja koko konservatoorio oli bläkaut.
Ei me muu skolejengi, kyl taidettu budjaa sen jannun kera, samalla tsäärnalla. Silti, tää musanero, braisas ihan samoja juitsuja skolen bitskulla välkkärillä, ku me dorgat katupojatki.
Teksti: Jaakko Koroma