Kuva: Jaakko Koroma
Usarissa staijas tuotantodirikana, yks Repe. Kundi oli jotain 202 cm pitkä ja laiha, ku kerjäläisen tselin nartsa. Ei ollu Repe, niitä rauhallisimpia hemmoja. Joka hemmetin aamu, joutu lysnaan sen pomon epistolaa, miten kaikki juitsut, varsinki toi tuotanto, tässä painofirmassa, on päin helvettii. Joskus kyl funtsin, ku tätä laihaa kundii tsiigasin, et ei sulla kyl muita paino-ongelmii sit ookkaan.
Sit yks kevätaamu, tsiigattiin Repen kera, mun duunihuoneen fönarista pitskulle. Tää herra, oli taas vinkunu jostain katastrofista ja aikataulufiaskosta, iltahugissa. Näytin sille parii lehdetöntä koivuu pitskulla ja kysäsin, et oot sä konsa, sattunu funtsiin, et ottaaks tota Taivaan Isääki, kans jatkuvasti pannuun, vaik ei vielä yhtäkään lehtee, voi hiffaa noissa feduissa.
Sit snadi ylistys lehtikasalle ja yhdelle haravalle. Kera södeimmän runon, mitä iskelmätaivaalta voi hiffaa.
Kun saapuu syys,
Ja lehdet puiston
Se hehkumaan
Saa loistoaan
Kuin ikävyys
Niin kauniit muistot
Voi säilyttää
Vaik’ suru jää
Tekst:i Jaakko Koroma
