Jo heti ekalla, Lapparin kansiksessa, maikka pysty iisisti hiffaan, et mitään nyyaa Ainsteinii ei oo fodannu, ku mun nää matikan opinnot starttas. Jos tää snadi kundi pysty repäseen kokeista vaik kutosen, niin maikka hinkuna epäili, et jotain feeluu, tässä keississä tartti staijaa.
No, sikski kait mulle ja muillekki, oli klaarii aika spiidillä, et oli meitsin talentti suuntautunukki mielumminki, laskee bärtsii tselillä, ku raapii kuuppaa ton laskennon kera. Sit oparin neljännellä, ku olin siihen asti hoippunu vitosilla aljassa ja jommassa, luokalta toiselle, duunasin kunnarin itteni kera, et kevään torkkarissa staijaaki ihan nyyat numerot. Niin staijaski, nelkut kummassaki.
Et tää nyt vaan botneks tälle juitsulle, jota nyt treenaan, snadi puna poskilla, jengille esittää.
Roomalaisillahan oli ihka omat numerot. IV, XII, VII ja joteski tällai. Starttasin nyt sit aamuyöstä vaan funtsiin, et miten vetissä, tää Rooman snadi skolejenggi, sit niinku laskis yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskuu, sillai käytännössä, näitten tän risuaidan kera.
Duunasko ne ekaks XIII ja sitte sen alle IV ku ne duunas vähennyslaskuu. Mites toi kertolasku ja sit vaikka jakolasku. MXVII jaettuna jakokulmassa vaik viidellä eli V:llä.
Stikataan taas tääki tonne mun klesojen, turhien juitsujen mappiin. Hohhoijaa, meenki siipan viekkuun venaan, et toi suuliski ponkasis vastapää hösen takaa, vielä skäfästi unisena, herättään tätäki starttaavaa päivää.
Snadeja on tänki kundin huolet. Eiks jehna.
Teksti:Jaakko Koroma