Tänään mennessäsi purkamaan torstaisin toistuvaa mattoraivoani takapihallemme hiffasin, että
tamppaustelineelle johtava jäinen assu kiilsi kuin liukas curlingrata. Jos olisin lipannut siihen perseelleni, olisin taatusti liukunut määrämittaisena starbana klabbi poikki tai lonkka paskana suoraan Tölikan punaisen ristin pesään. Laskin mattokäärön telineelle. Skrinnasin parinkymmenen metrin päähän hiekkaloodaan. Hiekoitin duunimestani alustan. Stikkasin olkkarin painavan maton telineen yläaisan yli. Aloin mäiskiä sitä rottinkipiiskallani. Kiinteistöfirman kundit eivät taida tsennata, mitä matontamppaustelineellä duunataan.
Saatuani siivousduunit himassa kondikseen lähdin päivälenkille. Naapuritontin 14-kerroksinen tornitalo oli jo melkein valmis. Kangasalantien viereen, edesmenneen Kuntsin kentän alle, bygattavan parkkiluolan, futiskentän kokoisen montun, botne oli saanut ylleen paksun snögekerroksen. Skrubussa voisi skimbata. Duunit olivat keskeytyneet valituksen vuoksi. Dynypaukut eivät enää herättäneet aamuisin. Jalkis aidan vieressä oli aivan jäässä. Onnekseni minulla oli buutsien alla nastat ja handuissa dallausskebat tasapainoa ylläpitämässä. Onnistuin sauvomaan itseni perinteisellä staililla edeten lippaamatta Studarille. Eläkeruuna sisälläni hirnahti onnesta. Katujäätiköt ovat haasteellisia. Tämä jäinen hurma on jatkunut koko helmikuun ajan.
Studarilla tilanne ei ollut kumpaankaan suuntaan juuri parempi. Eläkeruunan kaviot narskuivat jäässä. Ylitin kadun. Dallasin hieman etukenossa hiipien katse jalkiksen pinnassa kohti ärrää. Kävin slumppaamassa kiskasta parikymmentä fritsua. Toinen, Mäkelänkadun lähiärrä on aamuisin bosessa. Postit ovat nykyään helvetin harvassa. Niissä on enää vain vähän jengiä duunissa. Pakuluukkuja löytyy sen sijaan melkein joka handellista. Nettikauppa on iskenyt itsensä styrkasti lävitse. Jatkoin trippiäni. Ohitin massiivisen Paavalin tsyrkan ja gamlan lippakioskin. Suuntasin kohti Vallilanlaaksoa. Skidit heiluivat pulkkamäessä mutsiensa ja faijojensa kanssa kimpassa. Osa vanhemmista oli etäduunissa ja osa työttöminä.
Ohitin piskipuiston. Jokunen valkkalainen oli ulkoiluttamassa karvaturrejaan tai sitten toisin päin. Vallilan taival oli umpijäässä. Väylä oli aurattu snögestä, mutta katusepelistä ei näkynyt jälkeäkään. Yksi rinteeseen kohoavista asuintorneista oli jo melkein valmis. Kauempaa oikealta öögiini iski jotain ikivihreää. Vihreä muovinurtsi hohti suloisesti Vallilanlaakson tyhjällä futiskentällä. Kauhakuormaaja oli saanut kentsun harjauksen juuri päätökseen.
Olen funtsannut päivätolkulla, mitä Stadin pomo – pormestari – mahtaa duunailla talvella. Luumuileeko hän vain onnellisena viltin alalla omassa virkapesässään? Unelmoiko hän goisatessaan Stadin rantsuihin kiihtyvään tahtiin nousevista dorkista tornitaloista? Pormestarille kaikki näyttää olevan Stadissa kondiksessa, kun oman duunimestan lähellä Kauppiksella ja Espan baanoilla mestat ovat fiinissä – jäättömässä ja lumettomassa – edustuskunnossa. Venttaako heppu ilmaston lämpenemistä, jotta syrjemmälläkin voisi dallata lippaamatta?
Valkkalaisena starbana en muutenkaan tsennaa, mitä Stadin pormestari meinaa tällä mystisellä mandrallaan? ”Helsinkiläisyys on myös kiintymistä paikkoihin, rakkautta rakennuksiin, asuinympäristöihin ja helsinkiläisyyteen. Helsinkiläisyys on ja tulee aina olemaan myös rohkeaa ja viisasta uudistumista.” (Juhana Vartiainen)
Pormestarin helsinkiläisyys näyttää tarkoittavan jotakin ihan muuta kuin ehta stadilaisuus. Hänen kiintymisensä asuinympäristöihin ilmenee tylynä täydennysrakentamisena, hänen rakkautensa rakennuksiin osoittautuu dorkien tornitalojen byggaamiseksi ja hänen viisas uudistamisensa merkitsee viheralueiden tuhoamista. Vallilan huudissa pormestarin oma ”helsinkiläisyys” on täydellistä. Markkinavetoisessa kuntakonsernissa grynderit määrittelevät betoninvihreän kaupunkikuvan.
Pormestari totesi ekonomistina jo v. 2014: ”Jos haluamme ”heikommat” mukaan työmarkkinoille, heidän on kyettävä myös kilpailemaan työmarkkinoiden sisäpiiriläisten kanssa.” Minua itseäni ihmetytti jo tuolloin, miksi heikompien pitäisi kilpailla vahvempien kanssa?
Teksti ja kuva:Matti Laitinen
vanhukainen ja omaishoitaja