Kivikossa otettiin 14. huhtikuuta käyttöön Suomen suurin aurinkovoimala. Siinä on lähes 3000 aurinkopaneelia. Aurinkovoimalan vuosituotannon arvioidaan vastaavan noin 350 kerrostalokaksion vuosikulutusta.
Vuosi sitten käynnistynyt Suvilahti ja nyt Kivikko yltävät yhteensä teholtaan yli megawattiin. Tämä on noin 13 prosenttia koko Suomen verkkoon kytketystä aurinkosähkötuotannosta.
Lähes 3000 aurinkopaneelia asennettiin talven ja kevään kuluessa Kivikon hiihtohallin katolle. Ne kaikki tuottavat nyt sähköä.
Olennainen osa Suomen suurinta aurinkovoimalaa on myös Pohjoismaiden ensimmäinen megawatt station -aurinkoasema, jossa paneelien tuottama tasavirta muutetaan vaihtovirraksi ja edelleen 20 000 voltin jännitteeseen jakeluverkkoa varten. Aurinkoaseman laitteiston vaihtosähköteho on yksi megawatti.
Nimikkopaneeleja vuokrataan
Paneelit vuokrataan nimikkopaneeleina. Oma paneeli maksaa 4,40 € kuukaudessa, ja paneelin tuotto hyvitetään asiakkaan sähkölaskussa. Ensimmäiseltä kuukaudelta, huhtikuulta, asiakas saa hyvityksen, mutta veloitusta ei peritä. Kivikon aurinkopaneeleista on jo vuokrattu lähes puolet.
– Nimikkopaneelin hankkineet ihmiset ovat konkreettisesti vaikuttaneet siihen, miten maassamme tuotetaan sähköä. Jos Kivikon aurinkopaneelit myydään loppuun, rakennamme kolmannen voimalan samalla periaatteella, lupaa projektinjohtaja Atte Kallio.
Uusia tuote- ja palvelumalleja on myös vireillä.
– Voimme muun muassa rakentaa, rahoittaa ja ylläpitää teollisuuskiinteistöjen aurinkovoimaloita. Tällöin asiakas voi keskittyä ydinliiketoimintaansa ja saada kuitenkin hyödyt oman kiinteistönsä aurinkovoimalasta ilman alkuinvestointia, Kallio kertoo.
Lisää aiheesta
Helen: Suomen suurin aurinkovoimala käynnistyi – Paneeleita silmän kantamattomiin
Tilaa aurinkosähköä kotiisi -Valitse itsellesi aurinkopaneeli klikkaamalla karttaa

