Helsingin kaupungin tietokeskuksen tuoreen julkaisun mukaan Helsingissä asui vuoden 2015 alussa 83 549 vieraskielistä eli muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvaa henkilöä. Vieraskielisten osuus Helsingin väestöstä oli 13,5 prosenttia. Yli 60 prosenttia kaupungin väestönkasvusta vuonna 2014 tuli vieraskielisistä. Helsingissä asuu useampi kuin joka neljäs Suomen vieraskielisistä, ja Itäisessä suurpiirissä useampi kuin joka neljäs Helsingin vieraskielisistä. Suurimmat vieraskielisten ryhmät puhuvat äidinkielenään venäjää, viroa, somalia tai englantia.
Syntyperältään ulkomaalaisia asui Helsingissä vuoden 2015 alussa 85 592 eli 13,8 prosenttia koko väestöstä. Syntyperältään ulkomaalaisella tarkoitetaan henkilöä, jonka molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. Heistä 83 prosenttia oli syntynyt ulkomailla ja 17 prosenttia Suomessa. Noin puolet syntyperältään ulkomaalaisista oli eurooppalaistaustaisia, vajaa neljäsosa aasialaistaustaisia ja vajaa viidesosa afrikkalaistaustaisia.
Vuoteen 2030 mennessä vieraskielisen väestön ennustetaan kasvavan turvapaikanhakijamäärän kehityksestä riippuen 164 000 – 170 000 henkeen.
Vieraskielisten muutot edellisvuoden tasolla
Helsinki sai vuonna 2014 ulkomailta muuttovoittoa vieraskielisestä väestöstä 3 542 henkeä eli suunnilleen saman verran kuin vuotta aikaisemmin. Ulkomaiden lisäksi vieraskielisiä muuttaa Helsinkiin myös muualta Suomesta. Helsingin seudun sisällä vieraskielisten muuttoliike kulkee sen sijaan Helsingistä poispäin. Vieraskielisen väestön yhteenlaskettu nettomuutto oli 4 075 henkeä, mikä oli jonkin verran kahta edellisvuotta vähemmän.
Toisen polven ulkomaalaistaustaisilla nuorilla suomalaistaustaisia vähemmän koulutusta
Vuoden 2015 alussa Suomessa syntyneistä tai Suomessa yli 10 vuotta asuneista syntyperältään ulkomaalaisista 20–24-vuotiaista 55 prosentilla oli jokin perusasteen jälkeinen tutkinto. Suomalaistaustaisista ikätovereista tutkinnon oli suorittanut 80 prosenttia.
Työllistyminen heikentynyt
Lokakuussa 2015 ulkomaan kansalaisten työttömyysaste oli Helsingissä 27,9 prosenttia. Työttömiä ulkomaan kansalaisia oli 7 480 eli vajaa viidennes kaikista työttömistä. Ulkomaalaistaustaisilla työllisillä korostuvat ammattiryhmistä toisaalta palvelu- ja myyntityöntekijöiden ja toisaalta erityisasiantuntijoiden ryhmät kuten muillakin helsinkiläisillä. Ulkomaalaistaustaisten työllistyminen vaihtelee paljon taustamaittain.