Stadin slangi valtaa Vermon – Opiskele ravislangin alkeet

Slangikingi Lasse Liemola vie slangin harrastajat katsomaan raveja. SlangiNyt-porukka tekee bussiretken Vermon keskiviikkoiltaan. Ravien neljäs lähtö on Stadin ja sen slangin faniporukan oma nimikkolähtö.

Tänään Vermossa kuulutuksetkin hoidetaan osittain Helsingin omalla kielellä. Foto: Leena Alerini

Tänään Vermossa kuulutuksetkin hoidetaan osittain Helsingin omalla kielellä. Foto: Leena Alerini

”Lähdön voittaja saa hienon loimen, jossa on SlangiNytin logo. Olen ymmärtänyt, että raveissa myös kuulutetaan osittain slangiksi”, Liemola kertoo.

SlangiNytin lähtö on kylmäveristen 2100 metrin ryhmäajo, jossa starttaavat muun muassa Pehveri, Larvan Hurmos ja Wiineri.

Slangitaituri ja SlangiNytin ylläpitäjä Liemola kertoo itse käyneensä raveissa ainoastaan kerran aiemmin. Hän muistelee aikaa, jolloin Helsingissä ravattiin vielä Käpylässä. Eli aikaa, jolloin konikisoja pidettiin Käpiksessä. Liemolan mukaan slangiravit ovat hieno idea, ja jos ensimmäinen kerta saa hyvän vastaanoton, hänen mielestään niiden järjestämistä kannattaa harkita jo pian uudestaan.

Stadin ravislangin alkeet

  • förari = kuski, ohjastaja
  • förata = ohjastaa
  • Käpis = Käpylä
  • luupääluudikset = ravit
  • luudata = ravata
  • luupää = hevonen
  • skulata = pelata
  • styyrata = ohjastaa
  • Vermutti = Vermo

Ravislangin alkeet kokosivat Lasse Liemola ja Torsti Lehtinen. Sanasto on julkaistu ensimmäisen kerran Lassen perjantaiblogissa Verkkolehti Slämyssä.

Julkaistu Hevosurheilu-lehdessä n:o 11/2015

Kategoria(t): Arkisto Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *