Stadin friidu menee duuniin III

Niin,  jätin siis taidehömpötykset taakseni. Ei naistaiteilijalla olis ollu mitään mahiksii silloin, elää taiteellaan. Olis täytyny onoo apurahoja, pitää yksityisnäyttelyitä, hyvissä (lue kalliissa) gallerioissa, saadakseen nimee. Nyt naistaiteilijat ovat hyvin pinnalla kuten Nanna Susi, Anne Koskinen, Cris af  Ehnehjelm ja onhan niitä.

Palasin Viherjuurelle, häntä koipien välissä. Olin jo haaveillu, että Matti järkkäis mun ekan näyttelyn Pinxiin. Galleria Pinx oli siinä rabassa, kuin Rannel ja MV. No Matti järkkäs Howard Smithin näyttelyn, joka olikin huikee. Howard teki silloin kollaaseja. Hän on varsinainen multitaiteilija, tekee mitä tahtoo, todella suuri pienimies. Kerrassaan upee taiteilija. Arabian rantsun budjaajat tsennaa varmaan Howardin duunit. Matti jeesas monia muitakin taiteilijoita alkuun, niinku skrivasin. Mun aikana se jeesas ainakin Anneli Qveflanderia ja jos oikein minnaan, myös Pentti Sarpanevaa. Ilmapiiri mv:llä oli luova ja innovatiivinen. Sinne hakeutu, niin musiikillisesti, kirjallisesti, kuin taiteellisesti lahjakkaita ihmisiä. Matti järkkäs himaansa hulppeita rapu-  ja joulujuhlia. Hän oli avokätinen ja kliffa dirika. Kun me mentiin giftikseen duunikaverit teki kliffan onnittelukortin, jonka sisäpuolella on porukan nimet. Saatiin niiltä Kaj Frankin mustapäiset aterimet ja Kaijalta ja Matilta mageet, keltaset villahuovat.

Mulle ei kuitenkaan mediatyöt enää antanu tyydytystä ja aloin pluggaa taas paikanhakuilmoituksia. Yhtenä päivänä hogasin Hesarissa Mainosyhtymän ilmoituksen. Ne haki mainossihteeriä, pistin hakemuksen ja pian olin siellä duunissa. MY oli aivan toisenlainen byroo kuin MV. Toimitusjohtaja Riskala oli etäinen patriarkka, jota kaikki kunnioitti. En digannu kun porukka nous ylös Riskalan tullessa huoneeseen!? Matti Viherjuurta kaikki sano Matiks ja se oli aina kuin yksi meistä. Mainosyhtymän pellervolaisomistus oli yksi tekijä byroon imagoon. Oltiin kuin osa osuuskaupparyhmää (böndeltä!). Työntekijät palkattiin usein näiden ryhmien sisältä. Toisin kuin MV:llä, jossa pääasia oli luovuus. MV:n porukasta sai kasaan ison bändin, MY:läisistä jalkapallojoukkueen. Riskalasta tuli Kauppaneuvos 1973. Matti V. sai kamarineuvos arvonimen samana vuonna. Jukka Salomaasta tuli MY:n seuraava toikkari. Mä en juuri kuvia kumartele, enkä luokittele ihmisiä arvonimien perusteella. Sen oli Sörkän friidu oppinu faijalta. Mainosyhtymän ilmapiiri muuttu kyllä vähitellen vapaammaksi. Mun suurin

asiakkaani silloin oli OKO ja osuuspankit. Vuodet vieri ja sit taas kerran, öögaan osu Hesarissa paikanhaku ilmoitus. Sesto haki mainonnanhoitajaa. Vaatimuksina oli mainonnan, suoramarkkinoinnin ja myymälämainonnan tuntemus, ikkunasomistus, yhteydet kirjapainoon ja Stockan mainososastoon – aika paljon vaatimuksia mainoshoitajalle. Siinähän olis haastetta funtsasin, ja pistin sinne hakemuksen. Skrivasin, ettei Sesto tulis sellasta duunarii hittaamaan, joka täyttäis ne vaatimukset. Tehän haette mainos- tai markkinointipäällikköö ilmoitin! Kerroin mitä olin duunannu ja etten oo somistaja, mut muuten duuni vois kiinnostaa. Kulu aika pitkään, ennen kuin mulle soitettiin ja pyydettiin käymään. Ne oli selannu läpi muut hakemukset ja haastattelut, mä olin vika. Seston mainospääll. Birger Behrman haastatteli ja sano, ett olin ollu oikeassa niistä vaatimuksist. Mä ilmoitin, etten mä haasteit oo ennenkään studannu ja ett mä yleensä oon selvinny niistä. Paiskattiin handuja ja olin taas uudessa duunissa. Nyt Sestossa, Pitskussa. Ihan kliffa duunimesta, eikä se juurikaan muusta duunistani poikennu. Hyvät edut liksan lisäks.

Mutta sitten 1979 mulle tuli puhelu, joka olis saanu olla tulematta. Mulle tarjottiin duunii Aspektista. Yks friidu oli sanonu itsensä irti ja tarvittiin äkkii joku tilalle. Loppujen lopuks se ei sitten lähtenytkään talosta, vaan juoni paskamaiset duuninsa mulle. Sain erilaisia pikkuasiakkaita: jonkun putki- ja viemärifirman, palokalusteyritys, maansiirtoo ja yhtä sun toista, josta en snaijannu ton taivaallista. Karsee homma iltasin pluggaa kaikki mahdollinen niistä firmoista ja näyttää asiakkaille, ett muka tsennaa kaiken. Ne yritykset ei kiinnostanu mua atin latia, snadit konepajat, jotka valmisti erilaisii komponentteija, putkia, säiliöitä. Näin kai untakin hydrauliikasta ja pneumatiikasta. Aloin välittömästi pluggaa Hesarin tärkeimpii sivuja.

Äkkii seuraavana vuonna bongasin MY Greyn paikanhakuilmoituksen Hesassa. Ne haki suunnittelupäällikköä, mieluummin kotitalousopettajaa, joka osaisi valmistaa videokuvauksiin ruoka-annokset. Enhän mä mikään kotiopettaja oo, mutt mulla on ysi kotitaloudessa, jatkoluokilta ja osaan tehdä safkaa. Soitin tj. Jukka Salomaalle ja kysyin sopisinko minä siihen duuniin ja vastaus oli myöntävä.

Pääsin tekemään safkamainontaa, jotka ideoitiin kimpassa ja hyväksytettiin asiakkaalla, videoitiin Buråsissa Sveduissa. Suomessa videotuotanto oli silloin vasta alussa. Lihat kuskattiin Suomesta, sillä Ruotsissa liha leikattiin eri tavalla. Kuvaukset kesti viikon kerrallaan ja lihat alko döfaa kliffasti loppuviikosta kuumien lamppujen alla. Onneks ei ollu hajutelkkarita. Vihannekset ym tarpeellinen tsöbattiin Buråsista. Myöhemmin MY:ään perustettiin audiovisuaalinen osasto, jonne palkattiin ihan oikee kotitalousopettaja, Valion ja siten myös Atrian kuvauksia varten. Sinne siirtyi myös kaikki muu mainoselokuvatuotanto.

Friidut Cannesis kännis.