Snadisti dorgaa starttaa kaihoon jo nyt tota tulevaa suvee suloista. Mut ku dallattiin viikko sitte Seuris ympäri niin kliffat muistot vaan taas väkisinki födas herttaan. Tää Seurishan oli yks niistä kolmesta mestasta, Lintsin ja Korkiksen lisäks, mun skidajan riemuja duunaa himajengin kanssa.
Seurasaari, Seuris oli ja on vieläki ihan nasta mesta. Varmalla ainaski puolet Stadin jengistä on käyny redulla tai ainaki dallannu tän saaren ympäri. Silloin 50-luvulla mutsi faija ja me skloddit viihdyttiin harvase sunnuntai siellä tai Hietsussa. Lauantait ku oli yleensä vielä silloin duunipäiviä.
Meidän mutsi aina spiidas, et sitä ei niinku hodettais joka kerta joutuu kantaa meidän himaengin painavaa reduveskaa, mut faija ei kai ees konsa halunnu ees lysnaan, et seki vois snadisti välillä mutsii siinä jeesaa. Siks kai mude usein ehdottiki dösää. Mut yleensä jos suulis porottaiski jo aamusta niin nää busat olis kyl ollu jo ihan fulsat meidän pysäkin kohdalla.
Meidän reitti Seurikseen oli, et ekaks Mekluu ja sit Soutustadikan, Viikinkien stebugravarin ja tän kuuluisan unisaarnaaja Maria Åkerblomin aikoinaan 1920-luvulla omistaman Villa Toivolan ohi.Tää daami oli joku henkisesti klesa, outoo uskonlahkoo pyörittänyt guru, joka vedätti hyväuskosii onnettomii meggeensä. Skoudethan sit ryntäs tän lahkon finaaliks kaappaan tän naisen ja se stikattiin poseen hoitoon johki hourulaan. Siitä sit Urkin vikan himan ja nykyisen mussan vierestä Seuriksen sillan yli saareen.
Meillä oli siellä yleensä yks vakkari mesta staijaa, snadi bärtsi mihin mutsi levitti sit filtin ja öpnas sen bägin. Sieltä löyty aina flinda tsufea, joka oli kääritty papruun ja sit vielä tungettu jonkun villasukan sisään. Sit sieltä löyty pullapitkoo, joskus korvapuusteja, munia, tsieguraa, valmiita smörgareita ja tietty jotain limuu, yleensä sittistä tai vattulimuu.
Tulee vieläki usein funtsittuu, et voi itkut ku oli elo silloin auvvoo. Niin ja ku tsiigattiin ja stikattiin pullan muruja ku nää snadit ankanpoikaset tsimmas lammessa onnellisinan ja turvassa pahalta maailmalta. Annettiin kurreille joskus pähkinöitä skruudattaviks ja tietty meitsillekki mutsin eväät maistu ja ne häviski vauhdilla parempiin suihin.
Mä en vielä silloin tieteskään snaijannu, et mitä nää sokkeloiset Seuriksen eteläpäässä staijaavat bulit ja syvät skrubut oikeesti oli. Ne, missä nää fogelit, telkät ja heinäsorsat, vieläki tykkää jatkas sukuu ja kasvattaa niitten poikueet. No, aika harva kait jengistä on lesannu, et Seuriksessa oli ammoin aika buli tiilifabriikki ja nää skrubut onki födannu siitä, ku tää fabriikki kaivo niistä savee mistä ne duunas nää tiilet.
Sit nää siellä duunatut tiilet, roudattiin buleilla proomuilla Stadiin ja muuallekki missä oli byggatyömaita. Ainaski kaikki, tai ainaski melkein kaikki, Kauppatoirin ja Senaatintorin rakennusten tiilet oli Seuriksesta. Ja tais olla hyvää matskuu tää Seuriksen savi, ku nää haussit on vieläki ihan konfiksessa.
Seuriksen tuttu silta.
Ku tsiigasin tätä taloo siinä sillan pielessä, muistin mun yhtä kafruu, joka joutu rajusti flaidaan sen mökin asuinpinta-alasta byrokraattien kera Kustavissa. Ku tää kundi oli ammatiltaan arkkitehti se hiffas nastan porsaanreijän rakennuslaissa. Metri ylös lattiasta voi mökin seiniä alkaa levittää. Sen tää kundi sit duunaski.
Fogelit lähti tsimmaan ihan hinkuna ja aneleen meitsiltä bredan paloja ku pysähdyin tsiigaan yhtä savenotto skrubua.
Teksti ja kuvat: Jaakko Koroma
