Väiski oli saanu Vipuselta sanat joilla botski tuli valmiiks. Nyt sillä saatto lähtee
kohti Pohjolaa, tuli sit minkälainen vederi tahansa. Botski kestäis.
Väiski ei kertonu Ilmariselle mitään aikeistaan. Lähti vaan uusin innoin kosimaan
Tyttiä. Koristeli botskinsa, nosti punaisen purjeen ja vielä sinisenkin ja läks skiglaa.
Stikkas Big Bossille snadin rukouksen, ett se olis reissussa messissä. Tuuli kuljetti
botskii skönelle.
Rantsussa Annikki, Ilmarisen systeri oli laiturilla pyykillä. Oli snygi suulispäivä.
Annikki hiffas jotain kaukana skönellä, Väinölän suunnalla. Ihmetteli ensteks, mitä
siell on, fogeleita, fisuja vai joku karikko? Kun se tuli lähemmäks Annikki tsennas,
ettei se ollu ainakaan broidin botski. Väinämöinenhän siellä botskinsa perässä
tsittas. Annikki huus: ”Minnes matka, maan valio?”
Väinämöinen stikkas siihen snadin valheen ”Läksin lohta metskaamaan Tuonelan
joesta”. Annikki sgriinas ja tivas totuuksia. Väinämöinen yritti vielä, sano
menevänsä”Fogeleit skotaamassa – hanhii pääasiass. Eiku sotiin tässä ollaan
menossa.” Nyt Annikki sano:”Minne olet matkalla Väinämöinen? Kerro nyt
lopultakin totuus.” Väiski vikitteli Kyllikkii tulee botskiinsa niin se sais kuulla
totuuden. Ei menny Kylli Väiskin botskiin, uhkas kaataa koko botskin, ellei totuus
heti tulisi ilmi. Nyt Väinämöinen kerto, ett se on menossa Pohjolaan hakemaan
Tyttiä.
Kun Annikki sen kuuli, se jätti pyykit sikseen ja läks kärppänä luudamaan himaan.
Sano broidilleen ” Täällä sä vaan takoo taputat ja korjaat rekees, jotta voisit hakee
kihlattus Pohjolasta, mutt tiedä, ett Väinämöinen on jo matkalla sinne, viedäkseen
sun gimmas. Ja tästä tiedosta sä saat tehdä mulle korusetin”!
Seppo lupas tehdä systerille sormukset, korvikset, vyövitjoja, useitakin, saamastaan tiedosta.
Ilmari pyys systerii lämmitään bastun ja tuomaan puhtaat juhlakledjut. Saunan lämmetessä Seppo duunas systerilleen hulppeet korut.
Sit Seppo puki palttinapaidan, muden ompelemat juhlabyysat, ja mutsin neitona kutomat pellavasukat,
sarkatakin ja lopuksi turkin, koko komeuden päälle ja vielä varsisaappaat klabbeihinsa.
Ilmarinen valitsi parhaan oriinsa. Koristeli vimosenpäälle ”morsiusreen”,
karhuntaljoineen, turskanahka kuomuineen. Käet ja närhet aisoja koristamaan. Niin
ett gimmat näkis kuka on kosijoiden kunkku.
Pyys lopuksi Luojan laskemaan uutta lunta, jossa reki luistais sutjakasti. Ja näin
tapahtu, snöge peitti kanervat ja marjan varret, reki luisti, matka lyheni.
Pitkin rannikkoa Ilmarinen ajoi, kun itse piru, rinta rinnan Väiskin purkkarin kanssa.
Huus Väiskille, ettei naista väkisin viedä, johon Väiski tuumi: ”Antaa neidin itse
päättää kumman muijaksi haluu tulla. Turha siitä on vihaa kantaa.”
Snadisti meni viel aikaa, ennenku äijät ehti Pohjolan pihalle. Ku dogit alko haukkuu,
Pohjolan isäntä käski friiduu tsiigaamaan, mitä koirat louskuttaa. Tytti ei ehtiny, eikä
Louhikaan, skloddillakin oli hommat kesken, niin äijä lähti ite tsiigaa ja tulee pian
kertoo, ett sieltä tulee kosijoita kaksin kappalein. Nyt ehti Tyttikin pitskulle ja näki
mahtavan botskin ja mageen reen, komeen oriin vetämänä, komeen uroksen
ohjaksissa.
Pohjolan emäntä froogas tyttäreltään, kumman noista nyt ottaisit? Käski likan hakee
kakskorvaallisella olutta Väiskille, joka tois taloon rikkautta. Tähän Tytti totes, että
Ilmarinenhan se Sammon meille takoi, sille hän oikeastaan kuuluu.
Mutsi parahti: ”Voi skidi parkaa, meet sepälle pollan pesijäksi, vaikka saisit
Väinämöisen.” Silloin Väiski itse kysy: ”Tuutko mulle, ikuiseksi frendikseni,
muijakseni rinnalleni?”
Tytti kysy joko Väiski teki botskin? Väiski kehui botskiaan hyväksi. Pohjan tytti ei ollu
kiinnostunu merestä: ”Siellä tuulee aina, joutuu staijaa vinossa ja ahava pilaa feissin.
En tule muijaksi sinulle!
Rantsu
