Lemminkäinen, yks kansalliseepoksemme kolmesta sbulista, joiden kaikkien tiet
johtaa jossain vaihees Pohjolaan.Väinämöinen on tietäjä, Ilmarinen on osaaja ja
Lemminkäinen on skrode, häntäheikki, jolla on aina seikkailut, gimmat ja tussut
mielessä. Ei sitä turhaan sanota Kauniiks Kaukomieleks, Lieto Lemminkäiseks ja
Ahdiksi, Ahtolan skloddiks. Tässä kaveerataan sen hurjast nuoruudesta
I
Nyt mä kerron Lemminkäisest , kerrassaan komeast karjust,
naistenmiehestä kovasta, joka naisen haavehesta,
Himassansa vielä budjas, Kaukoniemen rannikolla
Fiskas pienenä fisuja, abboreita skruudaeli.
Siksi kasvoikin skrodeksi, ehti miehen mittaiseksi,
sladdiltansakin sbuliksi.
Päässä riitti älliäkin, mutt ol naisten naurattaja,
kylän naisissa kävijä. Aina fjoosa mielessänsä.
Saaren Kyllikki ihana, oli leuhki ja kopea,
vielä budjasi himassa, faijan lempityttärenä.
Kaikki Kyllin temput tiesi, kosijansa käännytteli,
dörtsiltänsä veks ajeli.
Suulis kundilleen kyseli, ei Kylli sitä halua,
Taivaall jos pitäis asua, tsittaella pilven päällä.
Kuukin froogas Kyllikkiä, vaan ei menny mollikalle,
dallailemaan pitkin öitä, kiertelemään kuun keralla.
Tuli sulhoja Virosta, Eestin maalta matkusteli,
eivät kelvanneet likalle./ Saivat reissata takaisin.
Sitten lähti Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli,
kosimahan Kyllikkiä. Kielsi mutsi lähtemästä:
”Ei ne kelpuuta sinua, Saaren hienohon sukuhun”.
Se ei Ahtia pelota , sanoo äitimuorillensa:
”Vaikkei oo sukumme suuri, niin on suuri jortikkani,
lihaksikas vartaloni.” Vieläkin äiti kielsi,
menemästä pilkattavaks. Eikä karbaasi vaan usko,
sanoo mutsille fitisti: ”Pistän paksuks jonkun piian,
kyllä loppuu naisten naurut.” Kauhuissansa mutsi tuumi:
”Siitä jo sota tulisi, riita Saaren miesten kanssa.
Sinut vielä teilaisivat, tappaisivat lapsoseni.”
Silti läksi Lemminkäinen, hevosrattailla omilla,
Saaren kuuluun kartanohon, kosimahan kaunotarta.
Nauroi giltsit Lemminkäistä, kumoon kun pelinsä kaatoi,
portin pieleen repsautti. Lemminkäinen tuosta suuttui,
ei sietänyt sgriinaamista, pilkkaa piikojen pihalla,
kysyi: ”Saisko aitassa asua, maata piian kainalossa,
olkipatjalla kisailla”? Saaren doorikset sanoiva
”Kyllä täältä löytyy bunkat, Täältä Saarelan sijoilta
Lammaspaimeneks sopisit, kaskimaalle goisaamahan.
Nälkä Saaren paimenilla, plödempiä hesikatkin.”
Ei skagannu Ilmarinen. Meni päivät paimenessa,
illat gimmojen sylissä, Siten sai suut suljetuksi,
sgriinaukset loppumahan. Ei ollu kylässä naista ,
piikasta makaamatonta. Yksi säästi neitsyytensä.
Yks oli ylitse muiden, Saaren suuressa suvussa,
korkkaamaton Saaren kukka, kaunis Kyllikki ihana.
Kului saappaita satoja, sadat airot poikki rutsas,
Ilmarisen ruinaillessa, kosiskellessa tytärtä.
Suostunut ei miehelähän, hyvillekään karbaaseille,
saati naisten pettäjälle.
Saaren Kyllikki komea, Ilmarille letkautti,
mitä rassukka haluat, rannan kiertäjä kyselet,
täältä gimmoja anelet. Ennen kalliot hajotan,
ennen kuin mukaasi lähden.
Rantsu