Lemminkäistä nöyryytettiin oikein tosissaan, enste se joutu hiihtää Hiiden
hirvi. Siinä ajossa oli monta mutkaa matkassa, eikä Louhi antanu tytärtään
Vaikka ensin lupas, nyt se halus vielä Hiiden tuliharjasen ruunan. Sit vois
ehkä likkansa luvata.
Lemminkäinen ei luovuttanu, läks tsögaamaan Hiiden kopukkaa,
tuliharjaista ruunaa. Kolmen päivän päästä se näki hestikan itäisen skutsin
lähellä, lieskat vaan loimus harjaksilla. Ahti pyys taas taivaan Ukkoo
jeesaamaan, sen tuliharjan sammuttamisessa. Ukko nostatti stydin
myrskypilven, josta sato ihmispäätä isompii rakeita, vodaa ja jäätä niin
paljon, että eldis sammu. Näin Lemminkäinen sai laitetuks sille kulta- ja
hopeekoristeiset suitset ja kuolaimet. Lupas vielä pitää hyvin sitä hestikaa
eikä käyttäis ruoskaa, vaikk olikin hosis. Sit se hyppäs ruunan selkään ja
läks viemään kopukkaa Pohjolan emännälle, suurin toivein.
IX
Tuli Pohjolan talolle, sisään tsiigas fönsteristä,
sanoi sinne päästyänsä: ”Louhi, likkasi nyt anna,
Tytti anna vaimokseni, Kun mä suitsin suuren ruunan.”
Louhi vielä vetkutteli, eikä luovuta vähällä.
Sanoo: ”Tyttöni saat sitten, joutsenen jos ammut ensin,
Tuonen mustasta joesta, aivan ensi sattumalla,”
Niinpä Lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli,
Läksi lintuu jahtaamahan, pitkäkaulaa kaatamahan,
Tuonen mustasta joesta, huudeilta Manalan portin,
pyhän virran rantamalle: Jousipyssy messissänsä,
viini nuolia selässä.
Märkähattu karjapaimen, venttas siellä Lemminkäistä
muisti Ahdin solvaukset. Nyt se huomas Lemminkäisen,
kosken rantahan tulevan, pyhän virran pyörtehelle.
Vesikyyn joesta nosti, myrkkykielen lainehista,
syöksi sen lävitse rinnan , kautta maksan kainalohon,
siitä vielä olkapäähän. Nyt iski tulinen tuska,
ihan kauhea kolotus
Ahti mietti tuskissansa: ”Enpä arvannu kysyä,
mutsiltani kuulustella, loitsujansa Tuonen kyylle.
”Aavistatko sä himassa, missä huokaa poikasesi
vetää viime henkosia? Sinä varmaankin tulisit,
avukseni kiirehtisit, tältä tieltä hiipumasta,
ypöyksin kuolemasta.”
Silloin stikkas Märkähattu , lotikkohon Lemminkäisen,
pahaan pyörteeseen upotti. Myötävirtaa Tuonelahan.
Sen huomasi Tuonen skloddi, iski miestä fektallansa,
paloitteli kappaleiksi, kahdeksaksi kimpaleeksi,
Tuonen virran pyörtehesen”
”Goisaa siellä montussasi, jousinesi, nuolinesi,
skotaa siellä joutsenia, sorsiakin, jos vain pystyt!”
Märkähattu irvaeli.
Siihen kuoli Lemminkäisen, delas korskea kosija,
Tuonen mustassa joessa, huudeilla Manalan portin
Mutsi funtsaili himassa, kaipas boitsuaan kovasti,
missä kundi kulkemassa, kun ei vieläkään himassa.
Oisko sattunu pahasti? Eikä arvaa mutsi parka,
missä goisaa poikasensa, skutsissako dallaileepi,
vaiko soita tramppailisi, vai seilais skönen selällä.
Ehkä seikkailee sodassa, kapinassa kauheassa?
Kyllikki, kotona katsoi, Ikkunasta kurkisteli,
odotteli portillansa, tsiigas harjaa aamuin illoin,
huomas verta sen valuvan, bluden harjasta noruvan.
Mutsikin nyt harjan huomas. sliibas verta nähdessänsä:
”Voi poloista skloddiani, nyt on sattunut pahasti,
hukka poikani periny, siksi harja on bludessa,
lattiakin hurmehessa”
Kaikki kamppeensa kokosi, läksi skloddii etsimähän,
juoksi kuin snadi orava, Tuli Pohjolan talolle,
Kysyi siltä skloddiansa: Hyvä Pohjolan emäntä,
minne skloddini lähetit, surman suuhun johdattelit.”
Louhi siihen vastaeli: ”En mä tiedä skloddistasi,
minne kulki reissulansa. Istutin pojan rekehen,
oiskohan pudonnu jäihin, susikin on voinu syödä,
taikka karhu nautiskellu?”
Rantsu
