Ku mä oli kuus, mun faija sano, ett Jouni menee skoleen tänä vuonna ja vuosi oli 1960. Broidi Lare oli käyny jo vuoden skolee, joten mutsi sano, et kyl toi Jounikin voi jo skoleen mennä. Se oli virhe, mä en ollu kypsä sinne vielä sillon. Puksun kansis oli meidän skole ja siellä oli myös kolme serkkua Sorvalin perheestä.
Mä selvisin kuitenkin jotenkuten aina neljänelle asti ja Pohjois-Helsingin yhteisskoleen pääsin syksyllä vasta, koska reppasin ekalla alkukesän yrittämällä. Ekan ja tokan luokan selvitin opparissa, mutta kolmanella jäin luokalle koulun huonoimmalla todikalla. Keskiarvo lukuaineissa oli 5,04 ja viis nelosta. Tosin broidi ja nuorempi systerini Satu jäivät samana vuonna luokalle samassa skolessa. Reksi Lasse Leino oli sitä mieltä, et noista pitää päästä eroon.
Jos silloin olisi tunnettu termi syrjäytyminen, niin mä olin syrjäytynyt ja se oli faijan syy. Meidät pantiin byggalle duuniin kesällä 1965, kun faija halus meille uuden talon. Koko kesä meni byggalla ja kavereita ei saatu paljo nähdä sinä kesänä. Vitutti. No, oli siitä byggaduunista se hyöty, et mulla oli hirveet voimat sen jälkeen ja aloin panostaa lisävoiman hankkimiseen. Ei mua kukaan uskaltanu haastaa sillon.
No, meidät sijoitettiin sitte kaikki uusiin skoleihin, broidi meni Ogeliin, systeri just perustettuun Pukinmäen yhteiskouluun, joka toimi aluksi Ogelissa Teinitiellä ja mä pääsin Malmille. Se oli hyvä, koska meidän perhetuttumme ja naapurimme Anna-Liisa Lehtonen oli mun luokanvalvojani ja sillä mä sain ryhtiä sitten siihen skolenkäyntiin.
Siellä alkoi mun ns. sosiaalinen nousuni. Ekakski musta tuntui, et friidut tykkäs musta, ku mä olin niin stydi, mut en lihava. Mulla oli mustat spittarit ja leveelahkeiset siniset teryleenit ja se tais osua friidujen silmään aika hyvin. Se oli eka kerta, ku mä sain vähän itseluottamusta. Mulla oli fyrkkaaki aika kivasti ku käytiin Viikin ampumaradalla broidin kanssa duunissa.
Selvitin keskikoulun hyvin, mut en mä skolessa käyny opiskelemassa, vaan siellä oli muuten kliffaa. En panostanu lukemiseen ollenkaan, mut hyvä omaksumiskyky mulla oli ja siks en jääny enää luokalle. Ku mä olin viidennellä kuvaan tuli Kati, joka oli sillon abi. Mä rupesin styylaa abin kanssa viistoistavuotiaana, mitä pidettiin ihan älyttömänä juttuna. Kaverit kuiski, et se saa varmaan pannaki, kun toi friidu on jo aikuinen. No, ei se kyllä ihan niin menny ainakaan aluks. Sivujuonne tässä on se, että me oltiin Katin kanssa viis vuotta kimpassa. Ennen ku mä menin inttiin kauppaopiston jälkeen, se lemppas mut pellolle.
Mä olin koulun kellokas ja mut valittiin skolen oppilaskunnan puheenjohtajaks murskavoitolla ja se oli ehkä mun skloddiajan paras vuosi. Uus gimmafrendi ja mainetta ja kunniaa riitti.
Koulun reksi esitti oppilaskunnalle toivomuksen, että kun teillä on se koulukauppa jossa myydään kaikkia koulutarvikkeita, ja kun teillä on sitä rahaa niin paljon, niin eikö oppilaskunta voisi ostaa kouluun keskusradion? Sanoin reksille, että esitän asian oppilaskunnan hallitukselle ja nuijin asian päätetyksi. Niin me saatiin taloon ensimmäinen keskusradio. Mä sain sanoa siihen radioon ekat sanat ja niin aamun avaukset siirrettiin juhlasalista radioon.
Toinen iso juttu oli, ku meidän kuvismaikka sano mulle, että ootko kuullu, et Tampereella järkätään sellanen teatteriesitys, jonka nimi on Hair? Sanoin, että en ole, mutta otan selvää. Lilli, se kuvismaikka sanoi mulle, et järkkää oppilaskunnan toimesta matka sinne. Mä sanoin, totta kai järkkään. Kolmella dösalla mentiin Tampereelle ja mulla oli valtavasti fyrkkaa mukana, ku dösat piti maksaa käteisellä ja Tampereella teatteriliput kans. Se oli kliffa reissu ja ikinä ennen en ollut nähnyt naista alasti teatterilavalla.
Se oli sitä nuorisokulttuurin murroksen aikaa, mut ei me sitä osattu sillon oikein hahmottaa. Myöhemmin se vasta tajuttiin ja olihan se jo alkanut 1960-luvun alussa.
Kirjoittanut Jouni-Mikael Cedervall