Skarppeja suomalaisia on tänä vuonna, nyt kahdeksatta kertaa, järjestetyn Suomen karikatyristien ja pilapiirtäjien vuosinäyttelyn teema. Näyttely avattiin Ystävänpäivänä tosi runsaan kutsuvierasjoukon läsnä ollessa Päivälehden museossa, Ludviginkadulla.
Tilaisuudessa on esillä Skarpit-kiltaan (Grafia ry) kuuluvien karikatyristien ja pilapiirtäjäien töitä, jotka on tehty viimeisen vuoden aikana. Työt eivät ole ns. poliittisia pilapiirroksia, vaikka niissä esiintyykin jokunen päivän politikasta tuttu henkilö.
Näyttelyn karikatyristejä ja pilapiirtäjiä ovat: Olli Anikari (OlliBull), Satu Cozens, Markku Haapaniemi, Teppo Järvi, Juha S. Kalliolahti, Erkki Kangas, Kalevi Laalo, Jorma Lampela, Janne Markkanen, Micaela Morero, Tero Mäkelä, Kimmo Pälikkö, Pasi Rahikainen, Elina Rajala, Teuvo Salminen ja Miki Wallenius.
Jokainen jäsen esittelee näyttelyssä myös, omien töittensä lisäksi, tulkintansa Skarpit-killan valitsemasta vuoden 2016 karikatyyrihahmosta eli karikatyypistä, joka on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Vuoden 2016 karikatyyppi on tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Hänestä on jokainen karikatyristi tehnyt oman tulkintansa näyttelyyn.
Perinteisisiin kuuluu, että Vuoden karikatyyppi -henkilö käy yleensä tutustumassa näyttelyyn ja valitsee mieleisen, karikatyristien lukuisista tulkinnoista, saaden sen työn sitten itselleen.
Näyttely on avoinna ma-su klo 11–17 ja sen viimeisenä päivänä 19.3. klo 11–15. Päivittäin paikalla on yksi tai useampia karikatyristiä tai pilapiirtäjää, jolloin on mahdollisuus käydä keskusteluja ja teettää itsestään tai lahjaksi karikatyyri. Vapaa pääsy!
Kari Kemppinen

