Mä oon ollu varmaan jotain 10-12 vuoden ikäinen, kun mulle iski stydi kurkkukipu. Budjattiin Näkinkujalla, niinku jo tiedätteki. En tiedä miten muissa perheiss paranneltiin kurkkukivut, flunssat, korvasäryt ja virtsarakon tulehdukset? Meillei lekuri kovin usein käyny.
Mulla oli noit kaikkii vaivoi vähän välii. Mutsi puhals röökin savuu korvaan, jos korva oli klesa. Kurkkuu kurlattiin karseen stydillä suolavedellä. Oli divattava persiljateetä ja skruudattava puolukoita, jos oli virtsis. Sit piti viel tsittaa kuumavesihöyrys potan päällä. Mutsi tenttas olinko taas tsitannu kalsan stenun päällä, sitä ei missään nimess saanu tehdä.
Flunssat yskittiin ja räittiin veks, sipulimaitoo en pystyny divaamaan, sen mä aina ykäsin ulos. Kolme viikkoohan siinä menee hoitaa tai ei, silloin sanottiin.
Pikkuskraadit, niinku asfaltti-ihottuma, hoidettiin ratamonlehdillä, sen kaikki snaditki skidit tsennas. Kerran mun kurkku ei parantunukkaan suolavesikurlauksella, kuume alko nousta. Mä frysasin ihan karseesti. Illalla mutsi laitto mulle vanhan lampaannahkavällyn, lisäks peiton päälle ja anto Hotaa.
Jossain vaiheessa yötä heräsin ja kuulin, kuinka seinäklokun tikitys kuulu välill hurjan kovaa ja välillä se meni melkein kuulumattomiin. Mull oli hirvee horkka. Kämppä oli pimee, Näkinkujan katuvalot lyysas lattiaan. Näin kun eteisen ovi aukes ja kylmä levis huoneessa. Mull oli ihan outo fiilis ja aloin studaa. Kuulin mutsin tasasen hengityksen, sen klokun tikityksen takaa. Se sai kummallisen rytmin ja yht´äkkii alko ovesta valumaan, melkein katon korkeuteen, paksuu harmaata usvaa. Se pyöri katossa mun yläpuolella ja hiffasin siinä, naamoja. Silmä-, nenä- ja suuaukkoja ja jonkinlaisia raajoja ja kaikki kiersi katoss kehää mun bunkan yläpuolella. Samalla kloku löi tuplasti 12 kertaa!!! DINGdong, DINGdong…
Mä olin ihan jäässä ja painuin peiton alle. Tää kaikki todella tapahtu, tää ei oo mitään saagaa. Heräskö mude yöllä, vai vasta aamulla, en muista, mutt mull oli kuumetta yli 40 astetta ja hourin jotain epäselvää. Mutsin oli pakko hakee lekuri. Diagnoosi: Angiina! Onneksi penisilliini oli jo keksitty ja sain lääkettä. Viikossa taisin jo olla ihan terve.
Mutta ei stoori tähän pääty. Mulle jäi ihan mieletön skagis moneks vuodeks. Muistan lopun elämääni sen kokemuksen, kun kummitukset tuli dörtsistä mua uhkailee. Sen seinäkellon rytmikkäs tikitys, jäi korvamadoks vaivaamaan mua vuosikausiks.
Tän tapauksen jälkeen aloin dallaa unissani aina kello 12! Mude kerto, ett mä olin ihanku olisin ollu hereillä. Vastasin, jos mutsi kysy jotain. Aamulla en itse muistanu mitään. Mä skagasin sitä klokuu ihan simona. Mä funtsin miks se herätti mut aina klo 24, kun kummitukset liikkuu!
Se unissakävely loppu sitt aikanaan. Ensteks mä nousin tsittaamaan punkan laidalle ja heräsin siihen. Sekin sattu aina, kun se riivatun klogu löi: DINGdog, DINGdong, DINGdong 12 tuplakertaa!
Mull oli vuosikausii hirvee pimeenpelko, sitä sanotaan nyktofobiaksi, Googlasin. Yksinolo, jopa päivällä, oli sietämätöntä. Siitä muodostu lopulta mulle sbuli ongelma, josta kyllä myöhemmin psyykkasin itseni veks, yöpymällä yksin, yhden talon kivijalkahuoneessa Pihlajasaaressa.
Siell ei ollu sähkövaloo vaan kynttilä. Oli se ensin vaikeeta.
Lopulta en skagannu pimeetä, enkä niitä harmaita hahmoja. Tein niistä itselleni voimahahmon. Annoin nimenkin: Harmaa eminenssi. Joku muu olis nimenny sen kait suojelusenkeleiksi. Pääsin siitä pelosta ihan lopullisesti. Nyt en skagaa enää muuta kun kriguu ja pahoja ihmisiä. Toivottavasti niitä ei ole olemassakaan enää.
Rantsu.
