Seurasaaren Joulupolulle pääsee jälleen ensi sunnuntaina

600_Joulupukki-ja-muori_Eli

Seurasaaren joulupolku järjestetään jälleen sunnuntaina 16. joulukuuta kello 12-18. Kävijöiden toiveesta tapahtuma-aikaa on pidennetty tänä vuonna tunnilla. Tapahtuma huipentuu pimeän laskeuduttua showryhmä Belenoksen tulinäytökseen kello 17.30. Joulupolulle on vapaa pääsy.

Pienimpien osallistujien vuoksi joidenkin suosittujen ohjelmapisteiden sijainteja on uudistettu. Reitti on nyt mahdollista kävellä läpi hieman lyhyempänä “Pikkutonttujen reittinä”. Perinteisen polun varrelta löytyy 23 erilaista tapahtumapistettä, joissa osassa on tarjolla myös viittomakielen tulkkausta.

Ekologinen joulupolku

Joulupolku sitoutuu vähentämään tapahtuman tuottamaa kertakäyttöjätettä, ja sen vuoksi ohjelmakartta julkaistaan tänä vuonna ainoastaan verkossa. Joulupolun sivustoa on uusittu, jotta sitä olisi mahdollisimman helppo selata myös mobiililaitteilla.

Samalla luovutaan kokonaan myös hätävarana toimineiden kertakäyttölautasten käytöstä, joten lapsille tarjottavaa joulupuuroa varten tulisi muistaa ottaa mukaan omat lautaset ja lusikat.

Tihennetyt bussivuorot

Tapahtuman kävijöiden toivotaan käyttävän julkista liikennettä, sillä Seurasaareen saavuttaessa parkkitilaa on erittäin niukasti. Bussit 24 ja 24S kulkevat tapahtumapäivänä noin 6-7 minuutin välein. Bussivuorot linjalla 24S lähtevät poikkeuksellisesti Postitalon pysäkiltä Erottajan sijaan.

Joulupolun sivut: www.joulupolku.fi

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *